Pissasirkus-blogissa seurataan diagnosoidun pissakissan elämää ja sairautta. Välillä käsitellään elämää myös eläinsuojelullisesta näkökulmasta.

18. huhtikuuta 2017

Vika korvien välissä – vai idiopaattinen kystiitti?

Kevään tullessa olen huomannut että niin Pesu-rintamalla kuin meillä omassa kodissa on ollut paljon pissaongelmia. Ja kun pissaongelmia varten tämä blogi on perustettu, niin syvennytääs jälleen siihen itseensä – kissanpissaan.
PESUlainen Hissu-kissa oli meillä vuonna 2014 hätämajoituksessa ja hutipissailua esiintyi, tietenkin. Uusi tilapäiskoti kuitenkin ratkaisi tilanteen hienosti ja Hissu oli sisäsiisti, kun lähti omaan kotiinsa. <3 

Pissaongelmat ovat kissoilla erittäin yleisiä ja valitettavasti myös kaikkein väärinymmärretympiä. Lähes joka päivä bongaan Facebookin joltain palstalta pohdintaa kissan hutipissailusta. Usein neuvoja on laidasta laitaan, joku ehdottaa lääkärikäyntiä, kun taas toinen kissan vapaata ulkoilua. Lisäksi on myös vielä vanhaa koulukuntaa, joka ehdottaa kissan nenän työntämistä pissalammikkoon. PS. Se ei toimi (– mitä itse oppisit tästä? No niimpä, inhoamaan kyseistä henkilöä. Mitä luulet, että kissa miettii?).

Pissaongelmista puhuttaessa tarvitsee kuitenkin muistaa, että kissa on elävä eläin, jolle kiputila on todellinen. Kannattaa siis ihan ensimmäiseksi poissulkea fyysiset syyt, kuten bakteereista aiheutunut akuutti kystiitti tai virtsakiteet. Myös normaalia korkeampi pH (kissan normaali pH on noin 6 tienoilla) saattaa aiheuttaa herkästi hutipissailua, joten myös siihen tulisi puuttua esimerkiksi ruokinnallisesti.

Varsinainen idiopaattinen kystiitti on kuitenkin myös fyysinen syy, vaikka usein siitä puhutaankin vikana korvien välissä. Idiopaattinen kystiitti herkästi sekoitetaan käytöshäiriöihin, koska toinen voi olla syy-seuraus -suhdetta toisesta. Täytyy kuitenkin muistaa, että idiopaattinen kystiitti on kivulias rakon tulehdustila, ja erittäin todellinen kissalle. Sitä ei voi jättää hoitamatta tai toivoa sen katoavan.

Mikä IK?

Idiopaattinen kystiitti on rakon steriili tulehdustila. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rakossa on tulehdus, johon antibiootit eivät tehoa. Idiopaattinen kystiitti on kissalle aivan yhtä kivulias kuin bakteeritulehdus. Idiopaattisessa kystiitissä rakon seinämän limakalvo ohenee, eikä pysty suojaamaan rakon seinämää riittävästi, joka aiheuttaa jatkuvan kivun sisäelimiin. Oireita voi olla ärtyneestä käytöksestä vessalaatikossa ravaamiseen, liialliseen hellyydenkipeyteen tai vaikka vatsan karvattomaksi nuolemiseen. Ja tietenkin, hutipissailu on yksi isoimmista oireista minkä vuoksi lääkäriin usein hakeudutaan tai kissasta luovutaan.

Syitä idiopaattisen kystiitin puhkeamiseen on lukuisia. Usein ajatellaan stressin olevan isoin vaikutin. Myös perintötekijät ja aiempi sairaushistoria (virtsakiteet, akuutti kystiitti, pohjalla olevat perussairaudet) vaikuttavat idiopaattisen kystiitin puhkeamiseen.

Idiopaattinen kystiitti on seuraus jostain – näin ollen sille on vaikea määrätä yhtä yksiselitteistä hoitoa. Oiretta, eli kipua, hoidetaan tulehduskipulääkkeellä ja syytä, monesti stressiä, ehkäisemällä.

Satoja euroja eläinlääkäriin

Pissakissataloudessa hermot ovat usein riekaleina. Tiedän omasta kokemuksesta, että mikään ei ole sen ikävämpää kuin tulla kotiin ja huomata että illalla pesemällesi sohvalle on pissattu viiteen kertaan ja laatikon eteen kaksi. Parhaassa tapauksessa kengät ovat kissanpissan peitossa. Jatkuva siivoaminen ja kissanpissan haju syövät miestä, kun tuntuu ettei tämä koskaan lopu.

Tähän soppaan kun vielä lyö sen, että jokainen kerta klinikalla vie usein satoja euroja lompakosta eikä todellista ratkaisua tunnu löytyvän, kenellä tahansa voi kamelin selkä katketa.


Idiopaattiseen kystiittiin yhä edelleen suhtaudutaan ajatuksella "kun syytä ei löydy, sen täytyy olla idiopaattista". Monesti idiopaattinen kystiitti diagnosoidaan, kun akuuttia kystiittiä tai virtsakiteitä ei löydy. Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen! Kissa voi pissailla monenlaisesta erilaisesta syystä ilman, että kyseessä on idiopaattinen kystiitti.

Idiopaattisen kystiitin diagnosointi on poissulkemista. Ensin poissuljetaan muut fyysiset syyt – virtsan bakteeriviljely akuutin kystiitin poissulkemiseksi; sakka, ominaispaino ja pH virtsakiteiden poissulkemiseksi ja sitten vielä muuttuneet laatikko-olosuhteet käytöshäiriöiden poissulkemiseksi.

Mikä on käytösongelma ja mikä idiopaattinen kystiitti?

Kannattaa muistaa, että vaikka ongelmakäytös ei oletusarvoisesti ole idiopaattista kystiittiä, pitkään jatkunut ongelmatilanne voi sen aiheuttaa. Kissalla esimerkiksi vessarauhan häiritseminen monesti aiheuttaa hutipissailua, ja pitkään jatkunut häirintätilanne stressiä, joka taas voi aiheuttaa idiopaattisen kystiitin.

Ensimmäiseksi, kun muut fyysiset syyt ovat poissuljettu, kannattaa käydä läpi ilmiselvimmät stressin aiheet. Onko kuivike vaihtunut? Ovatko vessojen paikat vaihtuneet? Onko vessoja tarpeeksi (kissojen määrä + 1 optimi)? Onko elämässä muita muutoksia: pakkaaminen muuttoa varten, muutto itsessään, uusi asunto, uudet huonekalut, uusi miesystävä tai naisystävä? Tuleeko jostain tuntemattoman tai uuden kissan hajua, jota kissa voisi stressata?

Jos niistä ei löydy mitään selkää syytä, kannattaa ulottaa mietintä syvemmälle kissojen keskinäisiin suhteisiin. Ovatko kissat enemmän yksin kuin aiemmin? Onko lauma muuttunut? Onko kissojen laumasuhteissa jotain, mitä ei ensisilmäyksellä huomaa? Vahtiiko joku hiekkalaatikkoja omina resursseinaan? Meneekö leikki liian rajuksi? Vaikka kissat olisivat olleet koko elämänsä yhdessä, se ei tarkoita, että niillä ei olisi keskinäisiä ongelmia.

Yksi minua mietityttänyt asia on myös liiallinen riippuvuus toisesta kissasta. Joskus puhuimme eläinlääkärin kanssa tästä mahdollisuudesta, että kun pitkään toistensa seurassa ollut kissapariskunta, joista toinen oli koko elämänsä hutipissaillut, että voisiko kissojen keskinäinen suhde olla jopa epäterveen riippuvainen ja tämä valtasuhde sitten aiheuttaa stressiä pissailijalle. Faktatietoa minulla tästä ei ole. Mutta aihe on ehdottomasti miettimisen arvoinen, varsinkin jos mitään muuta ilmiselvää syytä ei löydy.

Kissa on erittäin reviiritietoinen eläin ja suojelee omaa reviiriään uhkilta, mitä tuntemattomat asiat, esineet tai eläimet sille edustavat. Monesti pissailu on yksi tapa tuntea olonsa turvalliseksi tai merkitä omaa reviiriä. Pitkään jatkunut stressi kuitenkin aiheuttaa idiopaattista kystiittiä, joka on vaikeampi hoitaa, joten käytösongelmiin tulisi puuttua heti. Vaikka suoraa yhtäläisyysmerkkiä käytösongelman ja idiopaattisen kystiitin väliin ei voi vetää, ovat ne jonkin verran päällekäisiä ongelmia.

Turvallisuus on kaiken A ja O

Stressinaiheiden salapoliiseilu on vaikeaa – kissa kun ei osaa puhua. Tilannetta tulee kuitenkin aktiivisesti ehkäistä menemästä pahemmaksi. Esimerkiksi Feliway-haihdutin on hyvä hankinta, koska se tuo synteettistä kissan naamaferomonia "turvallistuttamaan" asuntoa. Tästä huolimatta varsinaista stressin aihetta tulisi selvittää, koska Feliway ei usein yksin riitä ratkaisemaan idiopaattista tulehduskierrettä. Se voi kuitenkin lievittää oireita ja joissain tapauksissa auttaa kissoja sietämään toisiaan paremmin.

Nykyään vanhemmillani vaikuttava Ilona-kissa joutui vaihtamaan kotiaan idiopaattisen kystiitin vuoksi. Ilona oli pennusta asti ollut samojen kissojen seurana, mutta aloitti oireilun vasta 2-vuotiaana. Oireilu kerkesi mennä niin pahaksi, että Ilona kävi pissalla jo hellan päällä. Eri ympäristö ja sopiva, muttei päällekäyvä, kissakaveri ovat auttaneet ongelman poispysymisessä.

Muita kokeiltavia stressiä lievittäviä asioita ovat mm.

  • Royal Canin Calm -ruoka
    Saa eläinlääkäriasemilta. Ruoan vaikutus pohjautuu maitoproteiinin rauhoittavaan vaikutukseen. Koska en ole tieteilijä, en osaa sanoa onko kyseessä vain lumevaikutus, mutta itse olen kokeillut muutamilla villiintyneillä ja koen että ruoasta on hyötyä.
  • Calmex-tahna
    Meillä hyvin vastaanotettu samaan teoriaan pohjaava kuin aiempi, mutta tahnamuodossa – kissat eivät tunnu kuitenkaan mausta tykkäävän.
  • Pet Remedy -haihdutin
    Yrttipohjainen haihdutin vähentämään ympäristöstä johtuvaa stressiä.
  • Cystaid-kapselit
    Cystaid vahvistaa rakon seinämiä ja vähentää näin myös kivun tunnetta.
  • Aktivointi! Idiopaattinen kystiitti voi olla merkki myös kissan turhautumisesta ja siitä johtuvasta stressistä. Toisaalta se voi olla oire myös toisen kissan turhautumisesta – toinen kissa vaan purkaa turhautumisensa pissakissaan ja aiheuttaa näin pissakissalle valtavan stressin. Kissat ovat syntyneet saalistamaan – ne eivät ole sohvatyynyjä.  
Muista, että idiopaattista kystiittiä hoidetaan nimenomaan tulehduskipulääkkeellä, jonka eläinlääkäri määrää. IK-kissan omistajalla pitäisi olla taskut täynnä kipulääkettä minimoidakseen kissan kokeman kivun. Keskustele eläinlääkärin kanssa kuriin aloitusajankohdasta. Tulehduskipulääke ei ole ratkaisu ongelman aiheuttajaan, mutta välttämätön osa hoitoa.

Kaikkea idiopaattisen kystiitin syitä ja hoitokeinoja on vaikea laittaa yhteen tekstiin. Toivonkin, että jos sinulta löytyy omakohtaisia kokemuksia, kirjoita kommentti! 

6. huhtikuuta 2017

Hipsu

Hipsu on ollut meillä nyt kohta kaksi kuukautta. Se on yksi sydäntäsärkevimmistä tapauksista joita olen hoitanut koko eläinsuojeluhistoriani aikana. Hipsu on ensinnäkin pieni kissa: varsinaista painoa on varmasti alle kaksi kiloa. Mutta sen tahdonvoima ja selviytymiskyky ovat jotain ihan käsittämätöntä.

Hipsu on päässyt jo valtakunnalliseen mediaankin SEYn julkaisemassa Eläinten Ystävä -lehdessä 3/2016. Hän on populaatio-asukki, jota luulin loukuttaessani vielä pennuksi tai nuoreksi kissaksi – siis ihan maksimissaan vuoden vanhaksi. Kun Hipsu meni hammaslääkäriin, huomattiin että kissa on vähintään 3-vuotias. Ehkä jopa viisi. Hampaita suussa oli lääkräiin mennessä vain 11, ja niistä valtaosa jouduttiin poistamaan pahojen syöpymien vuoksi. Hipsun ensimmäiset eläinlääkärilaskut olivat yli 900 euroa.

Hipsu ei ole ihmisen julmuuden uhri, vaan enemmänkin ehkä tietämättömyyden ja vanhojen tapojen. Kissojen pito oli kuitenkin holtitonta – paikan päältä noudettiin omistajan luvalla kaksikymmentä kissaa, useat niistä pentuja ja lisää syntyi tilapäiskodissa. Kissoilla oli väiveitä, korvissa tulehdusta, osalla virtsatietulehdusta ja muita pienempiä ongelmia. Kaikki kantoivat mycoplasmaa. Yksi kissoista oli FIV-positiivinen.



Hipsu loukutuspaikalla kuvattuna kesällä 2016.

Kovan onnen kissa

Hipsu siirtyi meille tehohoitoon siksi, että sen tilanne oli jo pitkään huonontunut hammasoperaation jälkeen. Kissa laihtui. Hipsulle olisi ollut tässä vaiheessa jo omistajaehdokas, mutta klinikkapäivässä otetut verikokeet kertoivat, ettei Hipsu olisi missään nimessä luovutuskuntoinen.

Hipsun albumiini/globuliini -suhde viittasi FIP:iin (0,23). Kissan ainoa oire oli kuitenkin laihtuminen, ja se oli muuten pirteä: se leikki kaverikissansa kanssa ja muuten oli hyvin tietoinen ympäristöstään. Päädyimme tutkimaan asiaa siis tarkemmin.

Kaksi viikkoa myöhemmin, Nutriplus-kuurin jälkeen albumiini- ja globuliiniarvot mitattiin uudelleen: ne olivat parantuneet huomattavasti (suhde 0,40). Kissa oli yhä kuitenkin erittäin laiha. Eläinlääkärin kanssa punnittuamme tilannetta Hipsu määrättiin B-vitamiinipistoksille. Koska nämä ovat haastavia antaa kotioloissa, varsinkin kissalle, jota ei erityisesti voi käsitellä, Hipsu muutti meille tehohoitoon.

Hipsu sai antibiootin oletettuun suolistotulehdukseen (Synolux), vitamiinitahnaa (Nutriplus), B-vitamiinia viikottaisina pistoksina, enteromicropastaa ripulin hallitsemiseksi ja vatsaystävällistä, helposti sulavaa ruokaa (Hill's I/D pussissa ja purkissa). Alkuun kissa ahmi ruokaa kuin hevonen. Annetut vitamiinipistokset tehostivat ruokahalua, joka oli aiemman tilapäiskodin kokemuksen mukaan tehostunut jo Nutriplussalla.

Parin päivän jälkeen neiti ilmoitti harmistuksensa ruoan yksipuolisuuteen. Sen oli selkeästi nälkä, mutta vatsaystävällinen ruoka ei sille kelvannut. Hain Royal Caninin Gastro Intestinal -pussiruokaa, mikä ei myöskään mennyt yksittäisien pussien närppimistä lukuunottamatta. Otin riskin ja tarjosin neidille Mush Vaisto Cat -barffipullia, sillä jotain se olisi pakko saada syömään. Ne upposivat kuin veitsi sulaan voihin: kissa saattoi syödä jopa 9 kana–sika -pullaa päivän aikana. Ainakin ruoka oli hyvin proteiinipitoista, mutta tietenkin loi meille myös vitamiininlisäysongelman, joten ruokaan alettiin lisätä myös vitamiineja kuten se olisi raakaruokadieetillä.

Ensimmäisen punnituksen jälkeen paino oli noussut 800 grammaa, noin viikossa. Meillä hengähdettiin syvään helpotuksesta.

Matomaha

Ei mennyt kuin hetki, kun paino alkoi nousta hurjalla tahdilla – ja vatsa kasvaa. Vatsan kasvu oli päivittäistä ja ensimmäisenä epäilykset kohdistettiin sisäloisiin. Totta kai, luonnollisesti nyt kun kissa saa vitamiinitehosteita ja syö hyvin proteiinipitoista ruokaa, myös madotkin alkavat lisääntyä kuhinalla.

Hipsu sai kuurin Axiluria, millä ei ollut mitään tehoa. Sen jälkeen kokeilimme Flubenolia, koska Hipsu oli kuitenkin saanut jo edellisessä paikassa kaksi kuuria Axiluria – ehkä madoille oli kehittynyt resistenssiä. Flubenolilla ei ollut mitään vaikutusta. Aloin huolestua, ja varasin ajan lääkäriin.

Tulokset olivat musertavia. Verikokeista selvisi, että Hipsun albumiini/globuliini -suhde oli tippunut alle 0,20 ja viittasi näin jälleen FIPiin.

Vatsaontelo oli, kuten pelkäsin, täynnä nestettä, joka on yksi märän FIPin selkeimmistä oireista. Hipsu kuitenkin itse oli pirteä ja ruoka maistui edelleen hyvin, joten FIP ei kuulostanut osuvimmalta vaihtoehdolta – märkä FIP kun tappaisi kissan päivissä, eikä sille ole mitään tehtävissä. Eläinlääkäriin vientihetkellä Hipsun vatsa oli kasvanut säännöllisesti jo yli viikon verran.

Vatsanesteestä otettiin näyte, joka lähetettiin laboratorioon tutkittavaksi. Näytteestä tutkittiin, onko siinä FECV- tai FIPV-viruksia. Idexxillä on nykyään testi, joka pystyy erottamaan normaalin coronaviruksen muuntuneesta viruksesta. Testin voi kuitenkin tehdä vain esimerkiksi vatsaontelonesteestä. Ajattelin tähän päivään mennessä sen olevan täysin turha, koska kun vatsaontelonestettä alkaa kissaan kerääntyä, yleensä peli on jo menetetty. Hipsun tapauksessa testi kuitenkin oli melko hyödyllinen diagnostiikan työkalu.

Otimme Hipsusta myös uuden laajan verikokeen poissulkeaksemme kaikki elimelliset ongelmat – maksan, munuaiset ym. Mitään muuta ei löytynyt kuin huono albumiini–globuliinisuhde. Hipsun elimistö hukkasi proteiineja, joka aiheutti nesteen kertymisen vatsaan.

Lähdimme kotiin eläinlääkäristä varsin apealla mielialalla. Jos kyseessä on FIP, mitä tehdään? Onko Hipsun seuraava käynti eutanasia? Voimmeko kokeilla tässä välissä jotain? Saimme tuolta käynniltä tujumman antibiootin oletettuun suolistotulehdukseen, koska Hipsun vatsa oli yhä löysällä. Kissa ei tuntunut siitä itse välittävän – se oli hyvin pirteä ja edelleen naukui ruokaa.


Videossa näkee, kuinka kissalla on ruokahalu varsin hyvä.
Valitettavasti videossa näkyy myös kovasti laajentunut vatsa. 

Neuvoton

Tulokset vatsanesteestä tulivat noin viikon kuluessa. Niitä oli tuskaa odottaa. Lopputulos oli erittäin ikävä: vatsaontelonesteestä löytyi niin normaalia coronavirusta (FECV) kuin myös muuntunutta virusta (FIPV).


Hipsun tulokset, ikä, vointi tai oireet eivät kuitenkaan sopineet FIPiin. FIPissä on kahta eri muotoa: kuiva (laihtuminen, näivettyminen, neurologiset oireet, tulehdukset eri puolilla kehoa – kuukausissa) ja märkä (oksentelu, ripuli, ruokahalun vähentyminen, nesteen keräytyminen vatsaonteloon – päivissä). Hipsulla tuntui olevan näiden välimuoto. Muita vaihtoehtoja olivat käytännössä lymfooma ja hyvin raju IBD. Kun selvittelin asiaa kotona lisää, IBD alkoi tuntua hyvin potentiaaliselta vaihtoehdolta kaikki oireet huomioiden. Esimerkiksi koiran IBD-tapauksissa on muotoja, joissa nestettä on alkanut kerääntyä vatsaonteloon.

IBD, inflammatory bowel disease, varmistetaan biopsialla, mutta siihen emme lähteneet. Se ei ole varsinaisesti yksi sairaus, vaan IBD:tä on laidasta laitaan. Oireistoon kuuluu mm. laihtuminen, satunnainen oksentelu ja ripuli. Mitä enemmän luin siitä, sitä enemmän se tuntui sopivan Hipsun tilanteeseen, vaikka muuntunut coronavirus kissasta löytyi.

Olimme puhuneet kortisonin mahdollisuudesta jo näytettä ottaessa. Ongelma kuitenkin oli, että jos kortisoni aloitettaisiin ja kyseessä olisi FIP, kissan kunto romahtaisi, todennäköisesti tunneissa. Kortisoni on IBD:n ja lymfooman hoidossa yksi vaihtoehdoista, mutta se on monesti viimeinen, mitä kokeillaan.

Päivän miettimisen ja selvittelyn jälkeen päädyimme siihen, että kortisonia kokeiltaisiin vielä viimeisenä vaihtoehtona. Toinen vaihtoehto Hipsulle olisi ollut eutanasia. Halusimme antaa vielä mahdollisuuden: tämä kissa halusi elää. Se oli pirteä ja yhä kiinnostunut ympäristöstään (ja etenkin ruoasta), joten pääkoppaani ei yksinkertaisesti mahtunut se todennäköisin, mihin kaikki todisteet osoittivat, eli FIP.

Tuomiotorstai

Otin sen viikon torstain etäpäiväksi töistä, jotta voisin seurata kissaa tarkasti ja mikäli vointi huononisi, pääsisimme heti lääkäriin viimeiselle matkalle. Hain kortisonit aamulla apteekista ja kävimme vielä tyhjäämässä vatsaonteloa jonkin verran siltä varalta, että märkä FIP puhkeaisi ja alkaisi kerryttää vatsaonteloon nestettä enemmän nopealla aikataululla. Hipsun vatsasta otettiin 7 kahdentoista millin näyteputkea vatsanestettä. Yhteensä yli 70 milliä. Sinne jäi vielä lisää.



Kortisonia ensimmäisen kerran annostellessani Hipsun ruokaan tuli itku – olo oli kuin pyövelillä. Perustelin päätöksen sillä, että kokeilisin tämän vaihtoehdon myös omien kissojeni kohdalla. Hipsun elinvoima, ja tahto elää olivat vielä hyvissä voimissaan eikä se tuntunut olevan kivuissaan. Ja jos FIP tulisi päälle, olisi ainakin varmaa, että eutanasia on ainoa oikea vaihtoehto. Hoitamatta sitä ei voinut tietenkään, missään nimessä jättää.

Eläimen omistamisen kanssa tulee aina tietty vastuu, joka ulottuu myös hyvään kuolemaan. Yksikään eläin ei saisi kärsiä ihmisen päättämättömyyden tai itsekkyyden vuoksi. Pohdin tätä paljon edeltävänä iltana ja samana aamuna – olenko nyt itsekäs? Haluan uskoa, että tein päätöksen objektiivisesti. Kysyin usealta toimijalta myös apua päätökseen, koska pelkäsin kiintyneeni Hipsuun liikaa ja näin tehneeni päätökseni väärältä pohjalta.

Loppujen lopuksi olin hyvin onnellinen siitä, että kokeilimme kortisonin vielä viimeisenä vaihtoehtona. Hipsu toipui. Se otti viimeisen mahdollisuuden avosylin vastaan ja sen elimistö alkoi toipua.

"NÄLKÄKUOLEMA!"

Hipsu on yhä meillä tehohoidossa. Se ei ole vieläkään luovutuskuntoinen, mutta ei tunnu itse tiedostavan olevansa kipeä millään tavalla. Se pissaa huti – ilmeisesti tottumuksesta, koska siltä on hoidettu virtsatietulehduskin ja tällä hetkellä se ei vaivaa – ja välillä vatsa on varpusparvella. Viikon kuluessa sille on alkanut kertyä massaa ja selkänikamat eivät tunnu enää niin terävästi käteen silittäessä. Ja aivan, kissaa pystyy nyt myös silittämään!

Kortisonia se tulee saamaan loppuelämänsä, joskin hyvin pienellä päivittäisannoksella. Kortisoni ei ole mikään pikkujuttu, ja yleensä IBD yritetään saada kuriin ruokinnallisin keinoin. Hipsun tapauksessa se ei kuitenkaan onnistunut. Toivon, että kissa saa vielä useita onnellisia elinvuosia. Ikinä ei myöskään voi tietää, aktivoituuko muuntunut FIP-virus Hipsussa ja aiheuttaa FIPin. Riski on olemassa, mutta se on sama kuin muissakin muuntuneelle virukselle altistuneissa kissoissa. FIP ei välttämättä koskaan puhkea. Tai sitten puhkeaa.

En vielä tiedä, mitä Hipsun kanssa tehdään tulevaisuudessa. Soittelimme ennen kortisonin aloittamista uuden omistajaehdokkaan kanssa ja päädyimme yhteistuumin siihen, että hän alkaa etsiä toista kissaehdokasta itselleen. En uskaltanut luvata, että Hipsu paranee, tai vaikka parantuisikin, koska se olisi luovutuskuntoinen, joten se oli paras ratkaisu kaikkien näkökulmasta.

Hipsu haluaisi kuitenkin lähettää teille blogin lukijoille terveisiä. Meinaan, että soittakaahan eläinsuojeluun – täällä tyhmässä paikassa saa ruokaa ainoastaan neljä kertaa päivässä ja se on AINA myöhässä!



7. maaliskuuta 2017

Rouvien vuosirokotteet ja Mörrinkäisen tulos

Nyt on kuulkaas jokainen pysyvän lauman jäsen käytetty lääkärissä tämän vuoden puolella! Kirppu kävi hammashoidossa 9.1., Mörri kasvaimen diagnosoinnissa ja poistossa 21.-22.2. ja Neffi 3.3. uusineen pissatulehduksen (stressiperäinen, ilmeisesti Mörrin tilapäinen eristäminen laumasta sai Neffin ahdistumaan) johdosta.

Tänään 7.3. kävivät sitten rouvamme Tiuhti ja Viuhti. Vähän pelkäsin, mitä sanomista sieltä tulee - viimeksi ollaan käyty rokotteilla 3v. sitten, ja silloin ei päästy kurkkaamaan oikeastaan ollenkaan suuhun. Tiuhtihan kävi jo kerran hampaiden poistossa, ja tietenkin pelkäsin että suun tilanne on taas huono.

Oman jännityksensä asiaan toi tietenkin myös pariskunnan kopittaminen, koska meillä ei ole tarjota nyt yhtäkään tyhjänä olevaa pienempää huonetta, jossa kopittaminen olisi onnistunut paremmin. Viuhtin kanssa asiaa katsottiin koulutukselliselta näkökulmalta ja edellisillan reenin johdosta aamulla opit olivat vielä otsalohkossa, ja koppaan mentiin hienosti minuutissa. Tiuhtin kanssa asia oli vähän vaativampi, koska hän yritti pyöriä olohuone-keittiö-akselilla ympäri minua pakoon - kun sain apukäden, homma oli alle minuutissa tehty. Saatiin kisuli eteiseen rauhoittumaan, josta saimme hänet nostettua kopan suulle ja Tiuhti käveli koppaan itse - naukuen sydäntäsärkevästi.

Molemmat rouvat käyttäytyivät lääkärissä ihan hurjan hienosti, ja rauhoitepiikit saatiin annosteltua ilman sen suurempia sähinöitä. Rauhoite annettiin siksi, että saatiin tutkittua molempien suut, silmät ja korvat huolella, sekä myös Viuhtin jalan tilanne uudelleen.

Uutiset olivat loistavia: Tiuhtilla oli yksi alkava FORL-muutos, joka tuskin tällä hetkellä teettää mitään huolta, ja jonkin verran hammaskiveä. Viuhtilla oli hyvin niukasti hammaskiveä - en ole ikinä nähnyt näin puhdasta suuta tämäntaustaisella kissalla - ja yksi poisnypättävä etuhammas. Nämä toimenpiteet heille tehdään tässä vielä maaliskuun aikana.

Rouvat ovat tietenkin vähän säikähtäneitä toimenpiteestä ja molemmat karttavat pahaa tilapäiskotiäippää, mutta olen kyllä hurjan tyytyväinen.



Eilen sitten käytiin myös Mörrin kanssa tikkienpoistossa. Sunnuntaina illalla lioteltiin rupea tikkien päältä pois, että poisto käy paremmin. Mörri on reipas potilas ja toimenpiteet saadaan tehtyä kyllä tosi hienosti.



Valitettavasti tulokset eivät olleet niin onnellisia kuin olin vähän salaa toivonut. Kyseessä oli pyörösolusarkooma eli spindle cell sarcoma, ja haavan sijainnista johtuen leikkauksessa ei saatu täysin puhtaita marginaaleja (eivät saaneet tarpeeksi tervettä kudosta kasvaimen ympäriltä poistettua), joten pelko on, että kasvain saattaa levitä. Vaihtoehdot ovat nyt vähän vähissä: oikeastaan odotellaan nyt toipumista. Lääkäri myös väläytti mahdollisuutta koko jalan amputaatiosta. Jos kasvain on jo kuitenkin päässyt leviämään, amputaatio on täysin turha toimenpide.

Tässä nyt sitten pohditaan ja mietitään. Itse potilas voi tällä hetkellä erinomaisesti. Leikattu töppönen on jo lähes normaalin kokoinen, haava on parantunut hienosti ja tikit poistettiin tosiaan eilen. Tämän lisäksi Mörri astuu tassulle kuin vanha tekijä. Nyt häntä ei ole enää tarvinnut myöskään häkittää moneen päivään, vaan ollaan voitu luottaa siihen että tassu kestää jo vähän hyppyjäkin.

3. maaliskuuta 2017

Erikokoiset tossut

Tänään Mörrinkäinen pääsi vähän pidemmäksi aikaa jaloittelemaan. Ollaan pyritty jaloitteluun päivittäin niin että pystytään valvomaan ettei satuta itseään, ja nyt on kävely alkanut sujua jo lähes entiseen malliin. Edelleen kipeä tossu ei meinaa pysyä oikein päin kävellessä, mutta ontuminen, vaappuminen ja kaatuilu on huomattavasti, lähes kokonaan vähentynyt!


Päivän tossukuva, päivän yli viikon leikkauksesta. Tossu on muutaman koon liian iso vielä, mutta onneksi jo huomattavasti tuo turvotus on laskenut. Nyt alkaa iho kuoriutua (kuten kuvasta huomaa). Tassun turvotus johtui siis siitä, että sinne jäi paljon verta kun laskimo jouduttiin leikkauksessa katkaisemaan, eikä veri löytänyt pois tarpeeksi nopeasti. Pahimmillaan tassu oli pinkeä ja lämmin, kuin täytetty kumihanska, eikä Mörri pystynyt käyttämään sitä. Onneksi ystävissä on sairaanhoitajia, ja lähdettiin kokeilemaan tukisidettä turvotukseen. Päivittäinen hieronta, tukiside ja tassun ylhäälläpito auttoivat ja tilanne on alkanut normalisoitua. Vasta toissapäivänä eli tiistaina Mörri alkoi käyttää tassua.


Vähän parempi kuva itse leikkaushaavasta. Haava on pysynyt siistinä. Vähän se on vuotanut verta, joka on kovettunut, mutta ollaan putsailtu vain lämpimällä vedellä satunnaisesti, koska tikkien kohta on selkeästi kipeä. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun kissa ei älähtänyt haavan alueen kokeilemisesta, eli kipu on selkeästi vähentynyt.


Mörri alkaa olla myös oma pirteä itsensä. Kun tänään jaloiteltiin urakalla, hän venytteli hyvin nautinnollisesti ja monta kertaa ympäri asuntoa. Pidennetään jaloitteluhetkiä pikkuhiljaa niin, että kissa saa kuitenkin vielä tarvitsemaansa lepoa, mutta myös että lihakset alkaisivat jälleen vetreytyä ja vahvistua. Lisäksi ongelmana on yhä edelleen se, ettei haavaa saa nuolla, ja Neffi haluaisi tietenkin pestä laumaansa kuuluvaa Mörriä, joten tilannetta pitää jatkuvasti valvoa. No, ehkä Mörri saa jaloitella makkarin puolella sitten enemmän.


Kissoista ainoastaan Neffillä ei ollut tutka-Mörriin mitään mielipidettä. Tiuhti ja Viuhti ovat uteliaita mutta eivät uskaltaudu kauhean lähelle Mörriä ja hänen pelottavaa kauluria (siis mitäs jos se on vaikka tarttuvaa?) ja Kirppu on sitä mieltä, että maailmanloppu tulee. Sieltä tulee siis sähinää, murinaa, sylkemistä ja jos Mörri näistä huolimatta etenee Kirppua kohti, kuuluu kun Kirppu juoksee hetken aikaa paikallaan pakoon. 


Ei saatana, tuolla se kävelevä maailmanloppu nyt taas menee.


ALERT! ALERT! ALERT!


Pikkuhiljaa, eiköhän siitä vielä tassu tule, vaikka vähän huolissaan olenkin vielä. Koepalasta ei ole kuulunut takaisin. Voi hyvin mennä vielä ensi viikolle.

Ja arvatkaas mitä? Neffin kanssa huomenna lääkäriin. Täällä on taas pissarumba! Sitten onkin käyty kaikkien kolmen oman kissan kanssa lääkärissä akuutisti tässä heti vuoden 2017 aluksi. Ihanan kallista!

26. helmikuuta 2017

Sairastupa

Meillä on täällä näemmä eläinsairaalan toipumisosasto. Mörrin jalka operoitiin keskiviikkona ja toimenpide oli toivottua vaikeampi. Möltti oli kiinnittynyt laskimoon, ja sen läpi meni hermo. Hermo ja laskimo jouduttiin katkaisemaan ja aikaa meni tietenkin laskettua enemmän.

Ja tietenkin, koska Möltti oli aika iso poiston kohde ja leikkaus oli edellämainituista syistä melko vaikea, niin haava on myös iso ja kiinni metallitikein. Lisäksi ensimmäiset päivät kotiutumisesta kinttu oli painesiteessä laskimosuonen katkaisun vuoksi, joten kun paineside otettiin eläinlääkärin ohjeiden mukaan veke, se on nyt paisunut ihan järjettömän kokoiseksi ja näyttää entistä kamalammalta. *huoh*

Sanomattakin selvää, että potilas ei ole itse tyytyväinen tähän tilanteeseen.


Kauluri kiinnitettiin niin valjailla kuin sideharsolla, ettei meidän taikuri saa sitä keploteltua itseltään pois. Klinikalta ohjeeksi tuli myös se, ettei kissa saisi nyt rasittaa itseään tai millään tavalla riehua seuraavaan 10 päivään. Ahhah kun helppo nakki, kun kyseessä on lauman aktiivisin häröilijä!

Meillä on siis meidän makkarissa nyt iso koiran kevythäkki, joka saatiin lainaan, missä Mörrinkäinen joutuu päivänsä viettämään. Jonkin verran tietenkin pääsee myös jaloittelemaan, mutta ilmeisesti nyt on tärkeää, ettei tiukalla olevat tikit pääse yhtään repeytymään, koska ne on vaikean paikan vuoksi jouduttu kursimaan erittäin tiukalle. 

Kaikeksi onneksi potilas tuntuu itse tajuavan ettei nyt kannata kauheasti riehua, ja on varsin rauhallinen. Ruoka maistuu ja laatikkohommat sujuvat tassun kipeydestä huolimatta, mutta tämän kissaäipän sydäntä kylmää kyllä katsella tuota tassua, joka ei vielä toimi kunnolla. En tiedä johtuuko arastaminen hermon katkaisusta, nestekertymästä, haavan kipeydestä/tikkien tiukkuudesta vai laskimon katkaisusta, vai näiden asioiden yhteisvaikutuksesta, mutta kamala on kyllä menoa katsella ja toivoa parasta.

Vielä olisi yli viikko tikkienpoistoon. Sen jälkeenkin varmaan joudutaan kauluria pitämään, kun Mörrillä on historiaa haavojen nyppimisestä - se on tähän mennessä ainoa kissa, joka on nyppinyt sterilaatiohaavansa sen sulkeutumisen jälkeen uudelleen auki, ja vieläpä kahdesti. En nyt haluaisi nähdä tätä samaa kinttuhaavankin kanssa!

Kokonaisuudessaan kasvaimen poisto tuli maksamaan n. 460 € ja arviointikäynti vähän alle satasen. Totesin jo Mörrille, että tämän vuoden sairastelukiintiö voisi olla täysi. Mörri tuntui ymmärtävän, mutta Neffiltä meni ilmeisesti ohi - löysimpä tänään meinaan hutipissatkin, joten saapi nähdä käydäänkö kohta ottamassa pissatestiä :( 


Mörrinkäisen toipumisen lisäksi meillä on spa-osastolla tällä hetkellä imeytymishäiriöpotilas, pesulainen Hipsu. Neitokainen alkoi selittämättömästi laihtua ja painoa oli mittarissa meille muuttopäivänä 1,35 kg. Hän saa säännöllisesti B12-pistoksia ja siksi siis on nyt on erityistarkkailussa. Lisäksi hänellä on antibiootti päällä ja tietenkin pitää seurailla, että ruoka kelpuutetaan. 

Eikä siinä vielä kaikki. Näillä näkymin eristyshuoneeseen muuttanee toksoplasmoosia sairastava kissa, jonka lääkitys on haastavaa. 

On tämä saatana työmaa. 

22. helmikuuta 2017

Möltti

Eilen mietin, että pitäis blogia varmaan päivitellä. Lisäsin Villitassun bannerinkin ja pohdin että voisin ehkä kirjoitella siitä. Jääköön se toiseen kertaan.

Eilen illalla maattiin sohvalla Netflixaamassa, kun Mörri hyppäsi jälleen kerran tapansa mukaan syliin läheisyyttä ja rakkautta hakemaan. Syliin hypätessä huomasin jotain outoa toisessa etujalassa. Siihen oli ilmaantunut Möltti. Möltin koko on noin 2 x 2 cm ja se on kova kuin puuhelmi ihon alla, mutta ei liiku paikalta mihinkään.


Kissahan ei koko Möltin olemassaoloa tunnu edes huomaavan.

Tieto lisää tuskaa ja koska mieleen tuli ainoastaan huonoja vaihtoehtoja, niin pakkohan sitä oli päästä tänään eläinlääkärille. Kaikeksi onneksi meidän vakipaikka Evidensia Partola otti vastaan ja päästiin heti päivällä paikan päälle. Toivoin kovasti, että olisi ollut vaan mätäpaise pienestä haavasta. Vaan ei ollut mätäpaise, ei. Kiinteää kudosta.

Huomenna sitten vien kissan kello 8.00 Evidensia Nekalaan ja päästetään viattomassa kissassa loisiva Möltti päiviltään. Patologillekin sen matka taitaa viedä, että saadaan selvitettyä, mikä on Möltti on lajiaan. Onneksi se loisii etutassun yläosassa ja on varmaankin helppo poistaa.

Mörrinkäinen on vähän loukkaantunut siitä, että palvelija osallistuu Facebook-haasteeseen eläinrääkkäystä vastaan, mutta silti häntä kidutetaan eläinlääkärissä ja pökitään neuloilla. En vielä hennonnut kertoa, että aamulla ei ruokaa tipu ja toimenpidehuone kutsuu uudelleen...


28. kesäkuuta 2016

"Mutta eihän se kesyynny"

Meillä on tehty isoja edistysaskeleita. Pennut pääsivät viikko sitten lastenhuoneeseen ja toivottiin tietenkin vähän salaa, että josko se myrtsi-mammallekin olisi jotain vähän antanut. Ja eilen sitten kun tulin pentujen iltaleikkituokiota vetämään - mamma makasi ikkunalaudalla!

Siinä se oli vielä vartin myöhemminkin ja seuraili katseellaan jälkikasvunsa huitomista, ninjapotkuja, kuperkeikkoja ja vaanimista. Minä olin lähinnä välttämätön paha, mutta kun en kiinnittänyt mutsiin mitään huomiota, se jatkoi mielellään lonkan vetämistä.

Voin ihan avoimesti myöntää, että kun meille tulee villiintynyt emokissa, keskityn täysin pentuihin. Mamman suuhun ei tarvitse sulloa väkipakolla matolääkettä tai sen kynsiä leikata. Nisiä ei tarvitse olla jatkuvasti räpläämässä. Parhaaseen tulokseen pääsee, kun unohtaa koko kissan olemassaolon ja keskittyy pentujen hoitoon - trust me, siinäkin on jo aika moinen homma. Pentujen käsittely on alkuun usein haastavaa, jos emo on suojeleva, mutta eipä niitä pesästä tarvitsekaan ryöstää 2-viikkoisina. Itse odottelen usein siihen asti, kunnes ne itse pesästä kömpivät pois, jos kaikki on päälipuolin hyvin. Toki pesä täytyy tarkastaa vähintään päivittäin niin, ettei mitään hälyttävää näy. Välttämättömät lääkitykset voi hoitaa villiintyneiden kanssa usein ihan lahjomallakin.

Siksi mun ymmärrykseen ei yksinkertaisesti vaan käy se, että miksi edelleen on vallalla käsitys, että villiintyneen emon pennuista tulisi automaattisesti villiintyneitä.

Sosiaalistuminen ei rajoitu yhteen kauteen

Lähes vuosi sitten kuuntelin Helena Telkänrannan luentoa kissoista Riihimäellä. Telkänranta on arvostettu käyttäytymistutkija ja sen, miten hän on sen täydellisesti ansainnut, kuulee kyllä hänen luennoillaan, sillä ne ovat loistavia - suosittelen ihan jokaiselle kissaihmiselle.

Tiede ei tiedä kaikkea, eikä siihen ole tarkoituskaan uskoa sokeasti. Tälläkin luennolla puhuttiin siitä, miten paljon alkuajan ympäristö vaikuttaa pentuihin, ja ylipäätään sosiaalistamisesta. Kissanpennun sosiaalistamiskausi on noin 2-7 viikon iässä. Se ei lopu tasan seitsemään viikkoon, vaan jatkuu yksilöllisesti vähemmän aikaa tai kauemman aikaa. Sosiaalistamiskaudella tarkoitetaan sitä, että kun tässä iässä pentu oppii johonkin, se tunnistaa sen myös myöhemmin elämässä. Kotikissan elämässä näitä asioita ovat mm. muut kissat, koirat, ihmiset, erilaiset kodin laitteet kuten vaikkapa imuri tai kamera.

Oppiminen ei kuitenkaan lopu sosiaalistumiskauden hiipumiseen. Kuten ihmisetkin, kissatkin voivat oppia erilaisiin asioihin kokemusten kautta. On kuitenkin faktaa, että sosiaalistumiskaudella jos kissa oppii johonkin, se saa paremmat eväät elämään kuin sellainen, joka ei sosiaalistu näihin asioihin.

Tähän vedotaan usein syynä, kun villiintyneitä kissoja pyydystetään ja lopetetaan. Kissa ei ole pienestä pitäen oppinut ihmiseen, ja monien mielestä se ei voi enää oppiakaan. Itse koen, että tiede ei vielä osaa selittää tarpeeksi kissan pääkopan sisäistä maailmaa: tiede nimittäin on sitä mieltä, että sosiaalistumiskauden ulkopuolinen oppiminen aiheuttaa sen, että kissa kesyyntyy yksittäisille ihmisille, mutta kokee ylipäätään ihmisen ahdistavana. Tällainen maailmankuva on taas isossa ristiriidassa sen kanssa, mitä itse olen villiintyneiden kissojen kesyyntymisen kanssa saavuttanut.

Onnellinen lapsuus vai aikainen erottaminen?

Tiedän eläinsuojelukentälläkin olevan monia sellaisia ihmisiä, jotka ottavat vastaan villiintyneistä nimenomaan vain pentuja, koska edelleen ajatellaan, että vain pentu kesyyntyy. Emoa ei joko edes yritetä loukuttaa, tai se lopetetaan loukkuun, jolloin pennut kasvatetaan orpoina.

Riihimäellä järjestetyllä Telkänrannan luennolla puhuttiin myös tästä. Moni yhä edelleen pelkää, että emo esimerkillään - vihaamalla ihmistä - opettaa pennut samaan ja niitä ei saa ikinä kesytettyä. Nähdään siis, että emokissa on varsinainen riski pennuille ja jopa niiden loppuelämälle.

Telkänranta vastasi tähän omasta mielestäni varsin hyvin: esimerkin kautta. TESY:llä eli Turun eläinsuojeluyhdistyksellä on hoitola, missä toteutettiin onnistuneesti villiintyneen pentueen kasvattaminen kotikissoiksi. Muistaakseni Helena Telkänranta suunnitteli pentueelle käsittelyaikataulun, ja pentujen käsittely ajoitettiin aina siihen hetkeen, kun emo söi päivän ateriaa. Imettävä kissa on aina nälkäinen, ja ruoka toimii erinomaisena motivaattorina. Lisäksi kissaemolle on luonnollista jättää pennut pesään siksi aikaa, kun se saalistaa ruokaa.

Emo houkuteltiin ruokintojen ajaksi toiseen huoneeseen, niin ettei se näe pentuja tai pennut sitä. Sen jälkeen pentuja sosiaalistettiin, niiden kanssa leikittiin ja ne pääsivät tutustumaan ihmiseen ilman emon negatiivista reaktiota. Pennuista kasvoi täysin sosiaalisia ja rohkeita pieniä kissanalkuja. Valitettavasti en osaa sanoa, mitä esimerkin emolle tapahtui kun pennut kotiutettiin.

Tämä sama on täysin mahdollista toteuttaa kotiolosuhteissa. Siihen ei välttämättä tarvita edes toista huonetta. Meillä oli erinomaisena alkueristyspaikkana sauna, jossa emo sai olla piilossa, kun pennut houkuteltiin pesuhuoneen puolelle leikkimään ja syömään. Kun emoa ei ole yritetty lähestyä, se ei ole myöskään antanut esimerkillään ymmärtää, että ihminen on vaarallinen.

Ja kappas, se itsekin on tässä ihan vahingossa kesyyntynyt. Avainsanana voidaan mainita luottamussuhde, joka on syntynyt, kun se on saanut olla rauhassa.

Loppuelämä sisäkissana

Villiintynyt kissa on usein onnellinen sisäkissa. Se on viettänyt koko elämänsä ulkosalla ja nähnyt nälkää, pelännyt kaikenlaista ja yrittänyt vain selvitä. Yleensä ne eivät edes kaipaa ulos. Sisällä kun tuo palvelu pelaa paljon paremmin - ruoka kannetaan nokan eteen, ihmisiltä saa mahdollisesti herkkuja ja huomiota, eikä tarvitse enää pelätä. Positiivisella vahvistamisella pääsee kissojen kanssa erittäin pitkälle.

Meidän mamma Sicily aloittaa varsinainsen opiskelunsa vasta, kun pennut lähtevät uusiin koteihin. Tavoite on saada se ymmärtämään, ettei ihminen, tuntematonkaan, ole paha asia. Siihen asti tehdään töitä pentujen kanssa, ja luodaan sitä hiljaista ystävyyssuhdetta, joka on tärkeä saada luotua sinne alle. Kun se on valmis, usein leikki ja herkut ovat kivoja vaikka ihminen onkin samassa huoneessa. Ja sen jälkeen voi ehkä tulla jo vähän puskemaan... tai kehrätä?

"No kyllähän täällä ruokaa saa.. ja hyvät nukkupaikat." - Sicily

PESU eli Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys, missä itse toimin varsin tiiviisti, on pitänyt jo vuosia villiintyneiden kissojenkin puolta. Samoin Turussa toimiva Dewi ry on pyhittänyt lähes koko toimintansa näiden populaatiokissojen auttamiseen ja uusien kotien etsimiseen.

16. kesäkuuta 2016

Ikävän positiivisia uutisia

Voi voi. Eilen puhuttiin Facebookin Kissat-ryhmässä pitkät pätkät FIV:istä ja testaamisesta. Empä olisi arvannut, että tänään meillä on sitten talossa taas FIV-positiivisiakin.

Dillinger 4 vk.
Gangsterit kävivät nyt ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä. Dillinger huusi koko hurjan 10 minuutin matkan Evidensia Partolaan matkustaessamme vaativaan ääneen kiroilua vapaudenriistosta, muuten pentue oli oikein nätisti. Hienosti saatiin sirut paikoilleen ja rokotteetkin laitettua. Siksi olikin kyllä melkoinen downer kun ensimmäisen verikokeen tulos oli FIV-positiivinen. Niin Dillinger, kuin Costellokin, saivat positiivisen tuomion.

Dillinger ja Costello lähes 10 vk
Mun pienet gangsterit... !

Koko muu populaatio tuosta paikasta on ollut negatiivista sakkia, joten eipä sitä oikein osannut odottaa. Vielä olisi yksi kissa sieltä loukuttamatta, toivotaan että hän jatkaa negatiivista linjaa. Molemmat, Dillinger ja Costello testautuivat lääkärissä melko vahvoiksi positiivisiksi, Blancolta ei näytettä saatu (verta ei tullut riittävästi). Mamma-Sicily käy lääkärissä vasta sterilaation yhteydessä, mutta todennäköisestihän siis koko sakki on positiivisia.

Blanco-typykkä
Pieni mahdollisuus on virhepositiiviselle. Testi on kohtuullisen luotettava, virheet ovat vain virheellisen positiivisia - vääriä negoja ei valmistajan mukaan tule. Koska testi on niin herkkä, virheellinen positiivinen on mahdollinen, jos emon verenkierrossa on virusta jossain vaiheessa ollut. Tällöin vasta-aineita löytyy myös pentujen verenkierrosta. Kissan immuunijärjestelmähän voi FIV:n selättää, eli automaattisesti kissa ei tartunnan saatuaan jää FIV-positiiviseksi tai ala sairastaa FIV:iä.

Pidetään siis peukkuja, että positiivinen kääntyy vielä uusintatesteissä negaksi. Jos ei käänny, niin pennuille etsitään koti joko ainoana kissana tai pääsevät toisen FIV-positiivisen kaveriksi. Negatiivisten joukkoon niitä ei enää voi majoittaa. Vaikka FIV on huonosti tarttuva, on kuitenkin tartuntariski olemassa. Ei se välttämättä vaadi kuin vähän huonoa tuuria.

Voihan vauvat. Mutta kuten eläintenhoitaja sanoi klinikalla: mitäs ne sellaiset gangsterit oliskaan, jos ei paria pöpöä olisi katu-uskottavuutta tuomassa... ?

5. toukokuuta 2016

Pissasirkus presents: Gansterit

Pienen hiljaisuuden jälkeen haluaisin esitellä meidän talouden uusimmat asukit. Eli siis meidän gansterit. Syntyivät mököttäjä-saunamutsille, jonka nimeksi valikoitui Sicily, 10.4.2016.

Kuvaustilanteessa oli muun muassa lentäviä kissanpentuja. Lopputulokseen korikin kaadettiin...



Tervetuloa blogistaniaan, gansterit Costello, Dillinger ja Blanco! (kuvassa vasemmalta oikealle)

19. huhtikuuta 2016

Kakkakaappi eli hienostovessa

Ha! Vihdoin se on valmis!

Meinaan meidän kakkakaappi.


Mä kyllästyin siihen että kissanhiekkiksistä on tullut meillä ihan sisustuselementti, joten päädyin siihen, että jos muutkin osaa, kyllä mekin. Ja sitten alettiin Ikeasta etsiä kivannäköistä kaappia, johon mahtuisi ihan kivankokoinen hiekkis... 

Ja törmättiin Brusaliin! Nouto ei tosin sujunut ihan kuin elokuvissa, ja laskin että kolme kertaa haku meni puihin milloin minkäkin syyn vuoksi: eräällä kertaa autosta hajosi yksi sytytyspuolista kun oltiin lähdössä ja kerran päädyin päivystykseen kissan kanssa. Eli kovan onnen kakkakaappi on kuulkaa kyseessä.

Mutta 89 euroa (vai pitäisikö tähän laskea myös tuo auton remppa.. ?) myöhemmin meillä oli Brusali kokoamattomana olohuoneessa. Sitten alettiin sovittelemaan siihen myös vähän nätinnystä, eli Wuf.fista hankkimaani kissanluukkua. 

Rakas avopuolisoni hikoili kaapin kasaan (mun käsiini ei kannata luovuttaa mitään Ikea-kalusteita jos haluaa ne oikein koottuina valmiiksi) ja sahaili rei'än, sekä poraili kissanluukun vielä reikää kehystämään. Sitten voitiin päästää pedot irti.

Suuresta huolestani huolimatta meillä kissat pomppi ihan riemuissaan kaappiin ja takaisin ilman sen enempää houkuttelua. Jokin askelluslauta tuohon varmaan pitänee modata, että kissanhiekka jäisi varsinaisesti kaappiin, mutta sellainen on jo vissiin avopuolison päässä tekemistä vaille valmiina.

Kyllä rinsessojen nyt kelpaa. ♥


 


Copyright © Pissasirkus | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com