Pissasirkus-blogissa seurataan diagnosoidun pissakissan elämää ja sairautta. Välillä käsitellään elämää myös eläinsuojelullisesta näkökulmasta.

7. maaliskuuta 2017

Rouvien vuosirokotteet ja Mörrinkäisen tulos

Nyt on kuulkaas jokainen pysyvän lauman jäsen käytetty lääkärissä tämän vuoden puolella! Kirppu kävi hammashoidossa 9.1., Mörri kasvaimen diagnosoinnissa ja poistossa 21.-22.2. ja Neffi 3.3. uusineen pissatulehduksen (stressiperäinen, ilmeisesti Mörrin tilapäinen eristäminen laumasta sai Neffin ahdistumaan) johdosta.

Tänään 7.3. kävivät sitten rouvamme Tiuhti ja Viuhti. Vähän pelkäsin, mitä sanomista sieltä tulee - viimeksi ollaan käyty rokotteilla 3v. sitten, ja silloin ei päästy kurkkaamaan oikeastaan ollenkaan suuhun. Tiuhtihan kävi jo kerran hampaiden poistossa, ja tietenkin pelkäsin että suun tilanne on taas huono.

Oman jännityksensä asiaan toi tietenkin myös pariskunnan kopittaminen, koska meillä ei ole tarjota nyt yhtäkään tyhjänä olevaa pienempää huonetta, jossa kopittaminen olisi onnistunut paremmin. Viuhtin kanssa asiaa katsottiin koulutukselliselta näkökulmalta ja edellisillan reenin johdosta aamulla opit olivat vielä otsalohkossa, ja koppaan mentiin hienosti minuutissa. Tiuhtin kanssa asia oli vähän vaativampi, koska hän yritti pyöriä olohuone-keittiö-akselilla ympäri minua pakoon - kun sain apukäden, homma oli alle minuutissa tehty. Saatiin kisuli eteiseen rauhoittumaan, josta saimme hänet nostettua kopan suulle ja Tiuhti käveli koppaan itse - naukuen sydäntäsärkevästi.

Molemmat rouvat käyttäytyivät lääkärissä ihan hurjan hienosti, ja rauhoitepiikit saatiin annosteltua ilman sen suurempia sähinöitä. Rauhoite annettiin siksi, että saatiin tutkittua molempien suut, silmät ja korvat huolella, sekä myös Viuhtin jalan tilanne uudelleen.

Uutiset olivat loistavia: Tiuhtilla oli yksi alkava FORL-muutos, joka tuskin tällä hetkellä teettää mitään huolta, ja jonkin verran hammaskiveä. Viuhtilla oli hyvin niukasti hammaskiveä - en ole ikinä nähnyt näin puhdasta suuta tämäntaustaisella kissalla - ja yksi poisnypättävä etuhammas. Nämä toimenpiteet heille tehdään tässä vielä maaliskuun aikana.

Rouvat ovat tietenkin vähän säikähtäneitä toimenpiteestä ja molemmat karttavat pahaa tilapäiskotiäippää, mutta olen kyllä hurjan tyytyväinen.



Eilen sitten käytiin myös Mörrin kanssa tikkienpoistossa. Sunnuntaina illalla lioteltiin rupea tikkien päältä pois, että poisto käy paremmin. Mörri on reipas potilas ja toimenpiteet saadaan tehtyä kyllä tosi hienosti.



Valitettavasti tulokset eivät olleet niin onnellisia kuin olin vähän salaa toivonut. Kyseessä oli pyörösolusarkooma eli spindle cell sarcoma, ja haavan sijainnista johtuen leikkauksessa ei saatu täysin puhtaita marginaaleja (eivät saaneet tarpeeksi tervettä kudosta kasvaimen ympäriltä poistettua), joten pelko on, että kasvain saattaa levitä. Vaihtoehdot ovat nyt vähän vähissä: oikeastaan odotellaan nyt toipumista. Lääkäri myös väläytti mahdollisuutta koko jalan amputaatiosta. Jos kasvain on jo kuitenkin päässyt leviämään, amputaatio on täysin turha toimenpide.

Tässä nyt sitten pohditaan ja mietitään. Itse potilas voi tällä hetkellä erinomaisesti. Leikattu töppönen on jo lähes normaalin kokoinen, haava on parantunut hienosti ja tikit poistettiin tosiaan eilen. Tämän lisäksi Mörri astuu tassulle kuin vanha tekijä. Nyt häntä ei ole enää tarvinnut myöskään häkittää moneen päivään, vaan ollaan voitu luottaa siihen että tassu kestää jo vähän hyppyjäkin.

3. maaliskuuta 2017

Erikokoiset tossut

Tänään Mörrinkäinen pääsi vähän pidemmäksi aikaa jaloittelemaan. Ollaan pyritty jaloitteluun päivittäin niin että pystytään valvomaan ettei satuta itseään, ja nyt on kävely alkanut sujua jo lähes entiseen malliin. Edelleen kipeä tossu ei meinaa pysyä oikein päin kävellessä, mutta ontuminen, vaappuminen ja kaatuilu on huomattavasti, lähes kokonaan vähentynyt!


Päivän tossukuva, päivän yli viikon leikkauksesta. Tossu on muutaman koon liian iso vielä, mutta onneksi jo huomattavasti tuo turvotus on laskenut. Nyt alkaa iho kuoriutua (kuten kuvasta huomaa). Tassun turvotus johtui siis siitä, että sinne jäi paljon verta kun laskimo jouduttiin leikkauksessa katkaisemaan, eikä veri löytänyt pois tarpeeksi nopeasti. Pahimmillaan tassu oli pinkeä ja lämmin, kuin täytetty kumihanska, eikä Mörri pystynyt käyttämään sitä. Onneksi ystävissä on sairaanhoitajia, ja lähdettiin kokeilemaan tukisidettä turvotukseen. Päivittäinen hieronta, tukiside ja tassun ylhäälläpito auttoivat ja tilanne on alkanut normalisoitua. Vasta toissapäivänä eli tiistaina Mörri alkoi käyttää tassua.


Vähän parempi kuva itse leikkaushaavasta. Haava on pysynyt siistinä. Vähän se on vuotanut verta, joka on kovettunut, mutta ollaan putsailtu vain lämpimällä vedellä satunnaisesti, koska tikkien kohta on selkeästi kipeä. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun kissa ei älähtänyt haavan alueen kokeilemisesta, eli kipu on selkeästi vähentynyt.


Mörri alkaa olla myös oma pirteä itsensä. Kun tänään jaloiteltiin urakalla, hän venytteli hyvin nautinnollisesti ja monta kertaa ympäri asuntoa. Pidennetään jaloitteluhetkiä pikkuhiljaa niin, että kissa saa kuitenkin vielä tarvitsemaansa lepoa, mutta myös että lihakset alkaisivat jälleen vetreytyä ja vahvistua. Lisäksi ongelmana on yhä edelleen se, ettei haavaa saa nuolla, ja Neffi haluaisi tietenkin pestä laumaansa kuuluvaa Mörriä, joten tilannetta pitää jatkuvasti valvoa. No, ehkä Mörri saa jaloitella makkarin puolella sitten enemmän.


Kissoista ainoastaan Neffillä ei ollut tutka-Mörriin mitään mielipidettä. Tiuhti ja Viuhti ovat uteliaita mutta eivät uskaltaudu kauhean lähelle Mörriä ja hänen pelottavaa kauluria (siis mitäs jos se on vaikka tarttuvaa?) ja Kirppu on sitä mieltä, että maailmanloppu tulee. Sieltä tulee siis sähinää, murinaa, sylkemistä ja jos Mörri näistä huolimatta etenee Kirppua kohti, kuuluu kun Kirppu juoksee hetken aikaa paikallaan pakoon. 


Ei saatana, tuolla se kävelevä maailmanloppu nyt taas menee.


ALERT! ALERT! ALERT!


Pikkuhiljaa, eiköhän siitä vielä tassu tule, vaikka vähän huolissaan olenkin vielä. Koepalasta ei ole kuulunut takaisin. Voi hyvin mennä vielä ensi viikolle.

Ja arvatkaas mitä? Neffin kanssa huomenna lääkäriin. Täällä on taas pissarumba! Sitten onkin käyty kaikkien kolmen oman kissan kanssa lääkärissä akuutisti tässä heti vuoden 2017 aluksi. Ihanan kallista!

26. helmikuuta 2017

Sairastupa

Meillä on täällä näemmä eläinsairaalan toipumisosasto. Mörrin jalka operoitiin keskiviikkona ja toimenpide oli toivottua vaikeampi. Möltti oli kiinnittynyt laskimoon, ja sen läpi meni hermo. Hermo ja laskimo jouduttiin katkaisemaan ja aikaa meni tietenkin laskettua enemmän.

Ja tietenkin, koska Möltti oli aika iso poiston kohde ja leikkaus oli edellämainituista syistä melko vaikea, niin haava on myös iso ja kiinni metallitikein. Lisäksi ensimmäiset päivät kotiutumisesta kinttu oli painesiteessä laskimosuonen katkaisun vuoksi, joten kun paineside otettiin eläinlääkärin ohjeiden mukaan veke, se on nyt paisunut ihan järjettömän kokoiseksi ja näyttää entistä kamalammalta. *huoh*

Sanomattakin selvää, että potilas ei ole itse tyytyväinen tähän tilanteeseen.


Kauluri kiinnitettiin niin valjailla kuin sideharsolla, ettei meidän taikuri saa sitä keploteltua itseltään pois. Klinikalta ohjeeksi tuli myös se, ettei kissa saisi nyt rasittaa itseään tai millään tavalla riehua seuraavaan 10 päivään. Ahhah kun helppo nakki, kun kyseessä on lauman aktiivisin häröilijä!

Meillä on siis meidän makkarissa nyt iso koiran kevythäkki, joka saatiin lainaan, missä Mörrinkäinen joutuu päivänsä viettämään. Jonkin verran tietenkin pääsee myös jaloittelemaan, mutta ilmeisesti nyt on tärkeää, ettei tiukalla olevat tikit pääse yhtään repeytymään, koska ne on vaikean paikan vuoksi jouduttu kursimaan erittäin tiukalle. 

Kaikeksi onneksi potilas tuntuu itse tajuavan ettei nyt kannata kauheasti riehua, ja on varsin rauhallinen. Ruoka maistuu ja laatikkohommat sujuvat tassun kipeydestä huolimatta, mutta tämän kissaäipän sydäntä kylmää kyllä katsella tuota tassua, joka ei vielä toimi kunnolla. En tiedä johtuuko arastaminen hermon katkaisusta, nestekertymästä, haavan kipeydestä/tikkien tiukkuudesta vai laskimon katkaisusta, vai näiden asioiden yhteisvaikutuksesta, mutta kamala on kyllä menoa katsella ja toivoa parasta.

Vielä olisi yli viikko tikkienpoistoon. Sen jälkeenkin varmaan joudutaan kauluria pitämään, kun Mörrillä on historiaa haavojen nyppimisestä - se on tähän mennessä ainoa kissa, joka on nyppinyt sterilaatiohaavansa sen sulkeutumisen jälkeen uudelleen auki, ja vieläpä kahdesti. En nyt haluaisi nähdä tätä samaa kinttuhaavankin kanssa!

Kokonaisuudessaan kasvaimen poisto tuli maksamaan n. 460 € ja arviointikäynti vähän alle satasen. Totesin jo Mörrille, että tämän vuoden sairastelukiintiö voisi olla täysi. Mörri tuntui ymmärtävän, mutta Neffiltä meni ilmeisesti ohi - löysimpä tänään meinaan hutipissatkin, joten saapi nähdä käydäänkö kohta ottamassa pissatestiä :( 


Mörrinkäisen toipumisen lisäksi meillä on spa-osastolla tällä hetkellä imeytymishäiriöpotilas, pesulainen Hipsu. Neitokainen alkoi selittämättömästi laihtua ja painoa oli mittarissa meille muuttopäivänä 1,35 kg. Hän saa säännöllisesti B12-pistoksia ja siksi siis on nyt on erityistarkkailussa. Lisäksi hänellä on antibiootti päällä ja tietenkin pitää seurailla, että ruoka kelpuutetaan. 

Eikä siinä vielä kaikki. Näillä näkymin eristyshuoneeseen muuttanee toksoplasmoosia sairastava kissa, jonka lääkitys on haastavaa. 

On tämä saatana työmaa. 

22. helmikuuta 2017

Möltti

Eilen mietin, että pitäis blogia varmaan päivitellä. Lisäsin Villitassun bannerinkin ja pohdin että voisin ehkä kirjoitella siitä. Jääköön se toiseen kertaan.

Eilen illalla maattiin sohvalla Netflixaamassa, kun Mörri hyppäsi jälleen kerran tapansa mukaan syliin läheisyyttä ja rakkautta hakemaan. Syliin hypätessä huomasin jotain outoa toisessa etujalassa. Siihen oli ilmaantunut Möltti. Möltin koko on noin 2 x 2 cm ja se on kova kuin puuhelmi ihon alla, mutta ei liiku paikalta mihinkään.


Kissahan ei koko Möltin olemassaoloa tunnu edes huomaavan.

Tieto lisää tuskaa ja koska mieleen tuli ainoastaan huonoja vaihtoehtoja, niin pakkohan sitä oli päästä tänään eläinlääkärille. Kaikeksi onneksi meidän vakipaikka Evidensia Partola otti vastaan ja päästiin heti päivällä paikan päälle. Toivoin kovasti, että olisi ollut vaan mätäpaise pienestä haavasta. Vaan ei ollut mätäpaise, ei. Kiinteää kudosta.

Huomenna sitten vien kissan kello 8.00 Evidensia Nekalaan ja päästetään viattomassa kissassa loisiva Möltti päiviltään. Patologillekin sen matka taitaa viedä, että saadaan selvitettyä, mikä on Möltti on lajiaan. Onneksi se loisii etutassun yläosassa ja on varmaankin helppo poistaa.

Mörrinkäinen on vähän loukkaantunut siitä, että palvelija osallistuu Facebook-haasteeseen eläinrääkkäystä vastaan, mutta silti häntä kidutetaan eläinlääkärissä ja pökitään neuloilla. En vielä hennonnut kertoa, että aamulla ei ruokaa tipu ja toimenpidehuone kutsuu uudelleen...


28. kesäkuuta 2016

"Mutta eihän se kesyynny"

Meillä on tehty isoja edistysaskeleita. Pennut pääsivät viikko sitten lastenhuoneeseen ja toivottiin tietenkin vähän salaa, että josko se myrtsi-mammallekin olisi jotain vähän antanut. Ja eilen sitten kun tulin pentujen iltaleikkituokiota vetämään - mamma makasi ikkunalaudalla!

Siinä se oli vielä vartin myöhemminkin ja seuraili katseellaan jälkikasvunsa huitomista, ninjapotkuja, kuperkeikkoja ja vaanimista. Minä olin lähinnä välttämätön paha, mutta kun en kiinnittänyt mutsiin mitään huomiota, se jatkoi mielellään lonkan vetämistä.

Voin ihan avoimesti myöntää, että kun meille tulee villiintynyt emokissa, keskityn täysin pentuihin. Mamman suuhun ei tarvitse sulloa väkipakolla matolääkettä tai sen kynsiä leikata. Nisiä ei tarvitse olla jatkuvasti räpläämässä. Parhaaseen tulokseen pääsee, kun unohtaa koko kissan olemassaolon ja keskittyy pentujen hoitoon - trust me, siinäkin on jo aika moinen homma. Pentujen käsittely on alkuun usein haastavaa, jos emo on suojeleva, mutta eipä niitä pesästä tarvitsekaan ryöstää 2-viikkoisina. Itse odottelen usein siihen asti, kunnes ne itse pesästä kömpivät pois, jos kaikki on päälipuolin hyvin. Toki pesä täytyy tarkastaa vähintään päivittäin niin, ettei mitään hälyttävää näy. Välttämättömät lääkitykset voi hoitaa villiintyneiden kanssa usein ihan lahjomallakin.

Siksi mun ymmärrykseen ei yksinkertaisesti vaan käy se, että miksi edelleen on vallalla käsitys, että villiintyneen emon pennuista tulisi automaattisesti villiintyneitä.

Sosiaalistuminen ei rajoitu yhteen kauteen

Lähes vuosi sitten kuuntelin Helena Telkänrannan luentoa kissoista Riihimäellä. Telkänranta on arvostettu käyttäytymistutkija ja sen, miten hän on sen täydellisesti ansainnut, kuulee kyllä hänen luennoillaan, sillä ne ovat loistavia - suosittelen ihan jokaiselle kissaihmiselle.

Tiede ei tiedä kaikkea, eikä siihen ole tarkoituskaan uskoa sokeasti. Tälläkin luennolla puhuttiin siitä, miten paljon alkuajan ympäristö vaikuttaa pentuihin, ja ylipäätään sosiaalistamisesta. Kissanpennun sosiaalistamiskausi on noin 2-7 viikon iässä. Se ei lopu tasan seitsemään viikkoon, vaan jatkuu yksilöllisesti vähemmän aikaa tai kauemman aikaa. Sosiaalistamiskaudella tarkoitetaan sitä, että kun tässä iässä pentu oppii johonkin, se tunnistaa sen myös myöhemmin elämässä. Kotikissan elämässä näitä asioita ovat mm. muut kissat, koirat, ihmiset, erilaiset kodin laitteet kuten vaikkapa imuri tai kamera.

Oppiminen ei kuitenkaan lopu sosiaalistumiskauden hiipumiseen. Kuten ihmisetkin, kissatkin voivat oppia erilaisiin asioihin kokemusten kautta. On kuitenkin faktaa, että sosiaalistumiskaudella jos kissa oppii johonkin, se saa paremmat eväät elämään kuin sellainen, joka ei sosiaalistu näihin asioihin.

Tähän vedotaan usein syynä, kun villiintyneitä kissoja pyydystetään ja lopetetaan. Kissa ei ole pienestä pitäen oppinut ihmiseen, ja monien mielestä se ei voi enää oppiakaan. Itse koen, että tiede ei vielä osaa selittää tarpeeksi kissan pääkopan sisäistä maailmaa: tiede nimittäin on sitä mieltä, että sosiaalistumiskauden ulkopuolinen oppiminen aiheuttaa sen, että kissa kesyyntyy yksittäisille ihmisille, mutta kokee ylipäätään ihmisen ahdistavana. Tällainen maailmankuva on taas isossa ristiriidassa sen kanssa, mitä itse olen villiintyneiden kissojen kesyyntymisen kanssa saavuttanut.

Onnellinen lapsuus vai aikainen erottaminen?

Tiedän eläinsuojelukentälläkin olevan monia sellaisia ihmisiä, jotka ottavat vastaan villiintyneistä nimenomaan vain pentuja, koska edelleen ajatellaan, että vain pentu kesyyntyy. Emoa ei joko edes yritetä loukuttaa, tai se lopetetaan loukkuun, jolloin pennut kasvatetaan orpoina.

Riihimäellä järjestetyllä Telkänrannan luennolla puhuttiin myös tästä. Moni yhä edelleen pelkää, että emo esimerkillään - vihaamalla ihmistä - opettaa pennut samaan ja niitä ei saa ikinä kesytettyä. Nähdään siis, että emokissa on varsinainen riski pennuille ja jopa niiden loppuelämälle.

Telkänranta vastasi tähän omasta mielestäni varsin hyvin: esimerkin kautta. TESY:llä eli Turun eläinsuojeluyhdistyksellä on hoitola, missä toteutettiin onnistuneesti villiintyneen pentueen kasvattaminen kotikissoiksi. Muistaakseni Helena Telkänranta suunnitteli pentueelle käsittelyaikataulun, ja pentujen käsittely ajoitettiin aina siihen hetkeen, kun emo söi päivän ateriaa. Imettävä kissa on aina nälkäinen, ja ruoka toimii erinomaisena motivaattorina. Lisäksi kissaemolle on luonnollista jättää pennut pesään siksi aikaa, kun se saalistaa ruokaa.

Emo houkuteltiin ruokintojen ajaksi toiseen huoneeseen, niin ettei se näe pentuja tai pennut sitä. Sen jälkeen pentuja sosiaalistettiin, niiden kanssa leikittiin ja ne pääsivät tutustumaan ihmiseen ilman emon negatiivista reaktiota. Pennuista kasvoi täysin sosiaalisia ja rohkeita pieniä kissanalkuja. Valitettavasti en osaa sanoa, mitä esimerkin emolle tapahtui kun pennut kotiutettiin.

Tämä sama on täysin mahdollista toteuttaa kotiolosuhteissa. Siihen ei välttämättä tarvita edes toista huonetta. Meillä oli erinomaisena alkueristyspaikkana sauna, jossa emo sai olla piilossa, kun pennut houkuteltiin pesuhuoneen puolelle leikkimään ja syömään. Kun emoa ei ole yritetty lähestyä, se ei ole myöskään antanut esimerkillään ymmärtää, että ihminen on vaarallinen.

Ja kappas, se itsekin on tässä ihan vahingossa kesyyntynyt. Avainsanana voidaan mainita luottamussuhde, joka on syntynyt, kun se on saanut olla rauhassa.

Loppuelämä sisäkissana

Villiintynyt kissa on usein onnellinen sisäkissa. Se on viettänyt koko elämänsä ulkosalla ja nähnyt nälkää, pelännyt kaikenlaista ja yrittänyt vain selvitä. Yleensä ne eivät edes kaipaa ulos. Sisällä kun tuo palvelu pelaa paljon paremmin - ruoka kannetaan nokan eteen, ihmisiltä saa mahdollisesti herkkuja ja huomiota, eikä tarvitse enää pelätä. Positiivisella vahvistamisella pääsee kissojen kanssa erittäin pitkälle.

Meidän mamma Sicily aloittaa varsinainsen opiskelunsa vasta, kun pennut lähtevät uusiin koteihin. Tavoite on saada se ymmärtämään, ettei ihminen, tuntematonkaan, ole paha asia. Siihen asti tehdään töitä pentujen kanssa, ja luodaan sitä hiljaista ystävyyssuhdetta, joka on tärkeä saada luotua sinne alle. Kun se on valmis, usein leikki ja herkut ovat kivoja vaikka ihminen onkin samassa huoneessa. Ja sen jälkeen voi ehkä tulla jo vähän puskemaan... tai kehrätä?

"No kyllähän täällä ruokaa saa.. ja hyvät nukkupaikat." - Sicily

PESU eli Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys, missä itse toimin varsin tiiviisti, on pitänyt jo vuosia villiintyneiden kissojenkin puolta. Samoin Turussa toimiva Dewi ry on pyhittänyt lähes koko toimintansa näiden populaatiokissojen auttamiseen ja uusien kotien etsimiseen.

16. kesäkuuta 2016

Ikävän positiivisia uutisia

Voi voi. Eilen puhuttiin Facebookin Kissat-ryhmässä pitkät pätkät FIV:istä ja testaamisesta. Empä olisi arvannut, että tänään meillä on sitten talossa taas FIV-positiivisiakin.

Dillinger 4 vk.
Gangsterit kävivät nyt ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä. Dillinger huusi koko hurjan 10 minuutin matkan Evidensia Partolaan matkustaessamme vaativaan ääneen kiroilua vapaudenriistosta, muuten pentue oli oikein nätisti. Hienosti saatiin sirut paikoilleen ja rokotteetkin laitettua. Siksi olikin kyllä melkoinen downer kun ensimmäisen verikokeen tulos oli FIV-positiivinen. Niin Dillinger, kuin Costellokin, saivat positiivisen tuomion.

Dillinger ja Costello lähes 10 vk
Mun pienet gangsterit... !

Koko muu populaatio tuosta paikasta on ollut negatiivista sakkia, joten eipä sitä oikein osannut odottaa. Vielä olisi yksi kissa sieltä loukuttamatta, toivotaan että hän jatkaa negatiivista linjaa. Molemmat, Dillinger ja Costello testautuivat lääkärissä melko vahvoiksi positiivisiksi, Blancolta ei näytettä saatu (verta ei tullut riittävästi). Mamma-Sicily käy lääkärissä vasta sterilaation yhteydessä, mutta todennäköisestihän siis koko sakki on positiivisia.

Blanco-typykkä
Pieni mahdollisuus on virhepositiiviselle. Testi on kohtuullisen luotettava, virheet ovat vain virheellisen positiivisia - vääriä negoja ei valmistajan mukaan tule. Koska testi on niin herkkä, virheellinen positiivinen on mahdollinen, jos emon verenkierrossa on virusta jossain vaiheessa ollut. Tällöin vasta-aineita löytyy myös pentujen verenkierrosta. Kissan immuunijärjestelmähän voi FIV:n selättää, eli automaattisesti kissa ei tartunnan saatuaan jää FIV-positiiviseksi tai ala sairastaa FIV:iä.

Pidetään siis peukkuja, että positiivinen kääntyy vielä uusintatesteissä negaksi. Jos ei käänny, niin pennuille etsitään koti joko ainoana kissana tai pääsevät toisen FIV-positiivisen kaveriksi. Negatiivisten joukkoon niitä ei enää voi majoittaa. Vaikka FIV on huonosti tarttuva, on kuitenkin tartuntariski olemassa. Ei se välttämättä vaadi kuin vähän huonoa tuuria.

Voihan vauvat. Mutta kuten eläintenhoitaja sanoi klinikalla: mitäs ne sellaiset gangsterit oliskaan, jos ei paria pöpöä olisi katu-uskottavuutta tuomassa... ?

5. toukokuuta 2016

Pissasirkus presents: Gansterit

Pienen hiljaisuuden jälkeen haluaisin esitellä meidän talouden uusimmat asukit. Eli siis meidän gansterit. Syntyivät mököttäjä-saunamutsille, jonka nimeksi valikoitui Sicily, 10.4.2016.

Kuvaustilanteessa oli muun muassa lentäviä kissanpentuja. Lopputulokseen korikin kaadettiin...



Tervetuloa blogistaniaan, gansterit Costello, Dillinger ja Blanco! (kuvassa vasemmalta oikealle)

19. huhtikuuta 2016

Kakkakaappi eli hienostovessa

Ha! Vihdoin se on valmis!

Meinaan meidän kakkakaappi.


Mä kyllästyin siihen että kissanhiekkiksistä on tullut meillä ihan sisustuselementti, joten päädyin siihen, että jos muutkin osaa, kyllä mekin. Ja sitten alettiin Ikeasta etsiä kivannäköistä kaappia, johon mahtuisi ihan kivankokoinen hiekkis... 

Ja törmättiin Brusaliin! Nouto ei tosin sujunut ihan kuin elokuvissa, ja laskin että kolme kertaa haku meni puihin milloin minkäkin syyn vuoksi: eräällä kertaa autosta hajosi yksi sytytyspuolista kun oltiin lähdössä ja kerran päädyin päivystykseen kissan kanssa. Eli kovan onnen kakkakaappi on kuulkaa kyseessä.

Mutta 89 euroa (vai pitäisikö tähän laskea myös tuo auton remppa.. ?) myöhemmin meillä oli Brusali kokoamattomana olohuoneessa. Sitten alettiin sovittelemaan siihen myös vähän nätinnystä, eli Wuf.fista hankkimaani kissanluukkua. 

Rakas avopuolisoni hikoili kaapin kasaan (mun käsiini ei kannata luovuttaa mitään Ikea-kalusteita jos haluaa ne oikein koottuina valmiiksi) ja sahaili rei'än, sekä poraili kissanluukun vielä reikää kehystämään. Sitten voitiin päästää pedot irti.

Suuresta huolestani huolimatta meillä kissat pomppi ihan riemuissaan kaappiin ja takaisin ilman sen enempää houkuttelua. Jokin askelluslauta tuohon varmaan pitänee modata, että kissanhiekka jäisi varsinaisesti kaappiin, mutta sellainen on jo vissiin avopuolison päässä tekemistä vaille valmiina.

Kyllä rinsessojen nyt kelpaa. ♥


 


17. huhtikuuta 2016

Odottavan aika olikin lyhyt

Pentujahan meille syntyi, viikko sitten eli 10.4.2016. Meidän edelleen nimetön saunamököttäjä pyöräytti kesken rauhallisen sunnuntaipäivän (autokin hajosi) kolme pienen pientä karvanakkia kuljetuskoppaansa, jota se on sen jälkeen vahtinut hurjalla intensiteetillä.

Tiistaina pääsin vasta kurkistelemaan koppaan tarkemmin ja laskin selkeän pääluvun, eli kolme mustavalkoista palleroa siellä kelli hyvin onnellisena maitovatsojensa vieressä.

Koska saunamököttäjä on erittäin omistushaluinen pennuistaan, ollaan kontakti vielä toistaiseksi rajoitettu ihan vain kauempaa ihasteluun. Sen mutsi sietää vielä, ja ollaan pari kertaa päästy pentuja silittämäänkin. Mutta sähinä on yleensä aina vastassa kun kopan suulle menee kurkkimaan. :)

Voihan nuksun-nuu. Simahti. 4 vrk.

Pennut sen sijaan kasvavat kohisten ja tänään vähän tiirailin jo sukupuolia. Jos en ihan väärin nähnyt, niin näyttäisi olevan kaksi kolmesta poikia. Yksi suojelee persaustaan hyvin ja sinne en ole vielä hännän alle päässyt kurkistamaan. Mammakin tänään jo taas vähän lupsutteli silmiään kun rajoitin tämänpäiväisen ihasteluni aamuruoan yhteydessä kopin ovelle, enkä yrittänyt koskea pentuja. Pikkuisia askelia! Veikkaan että pentuja pääsee vasta ensi viikolla, kun itsenäisesti alkavat pesästä lähteä, käsittelemään. Nyt en viitsi sitä seitinohutta luottamusta, mikä mutsin kanssa on luotu, lähteä venyttelemään yhtään.

Mutsin hampaisiin saatiin vähän apua Synoluxista, eli sai tosiaan kuurin antibiootteja tähän tiineyden loppuvaiheille ja vauva-arkeen. Suu on hyvin rauhoittunut niiden myötä. Se rempataan sitten, kun mutsi on turvallista nukuttaa, nyt kun ei oikein kyllä voi.

Onkos ehdotuksia nimeämisteemasta... ? Mutsikin on edelleen nimeä vailla, kun on tuollainen möksö.


14. huhtikuuta 2016

Seuraneitinä

Kissakolmion Dorikselle on teettänyt haastetta olla kotosalla yksin, joten Inkan suunnattua valokuvauskoulutukseen minä suuntasin illaksi Doriksen seuraneidiksi.

Jos olisin koiraa vailla, rouva Doriksen kaltainen laiska ja mukavuudenhaluinen (= lue kissamainen) pötkö olisi todella se vaihtoehto!

Kolme tuntia on nyt vedetty lonkkaa Kissakolmiossa (kissojen meitä mulkoillessa) - vaihtelun vuoksi aika ihanan rauhallinen ilta <3

Copyright © Pissasirkus | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com