Pissasirkus-blogissa seurataan diagnosoidun pissakissan elämää ja sairautta. Välillä käsitellään elämää myös eläinsuojelullisesta näkökulmasta.

22. helmikuuta 2017

Möltti

Eilen mietin, että pitäis blogia varmaan päivitellä. Lisäsin Villitassun bannerinkin ja pohdin että voisin ehkä kirjoitella siitä. Jääköön se toiseen kertaan.

Eilen illalla maattiin sohvalla Netflixaamassa, kun Mörri hyppäsi jälleen kerran tapansa mukaan syliin läheisyyttä ja rakkautta hakemaan. Syliin hypätessä huomasin jotain outoa toisessa etujalassa. Siihen oli ilmaantunut Möltti. Möltin koko on noin 2 x 2 cm ja se on kova kuin puuhelmi ihon alla, mutta ei liiku paikalta mihinkään.


Kissahan ei koko Möltin olemassaoloa tunnu edes huomaavan.

Tieto lisää tuskaa ja koska mieleen tuli ainoastaan huonoja vaihtoehtoja, niin pakkohan sitä oli päästä tänään eläinlääkärille. Kaikeksi onneksi meidän vakipaikka Evidensia Partola otti vastaan ja päästiin heti päivällä paikan päälle. Toivoin kovasti, että olisi ollut vaan mätäpaise pienestä haavasta. Vaan ei ollut mätäpaise, ei. Kiinteää kudosta.

Huomenna sitten vien kissan kello 8.00 Evidensia Nekalaan ja päästetään viattomassa kissassa loisiva Möltti päiviltään. Patologillekin sen matka taitaa viedä, että saadaan selvitettyä, mikä on Möltti on lajiaan. Onneksi se loisii etutassun yläosassa ja on varmaankin helppo poistaa.

Mörrinkäinen on vähän loukkaantunut siitä, että palvelija osallistuu Facebook-haasteeseen eläinrääkkäystä vastaan, mutta silti häntä kidutetaan eläinlääkärissä ja pökitään neuloilla. En vielä hennonnut kertoa, että aamulla ei ruokaa tipu ja toimenpidehuone kutsuu uudelleen...


28. kesäkuuta 2016

"Mutta eihän se kesyynny"

Meillä on tehty isoja edistysaskeleita. Pennut pääsivät viikko sitten lastenhuoneeseen ja toivottiin tietenkin vähän salaa, että josko se myrtsi-mammallekin olisi jotain vähän antanut. Ja eilen sitten kun tulin pentujen iltaleikkituokiota vetämään - mamma makasi ikkunalaudalla!

Siinä se oli vielä vartin myöhemminkin ja seuraili katseellaan jälkikasvunsa huitomista, ninjapotkuja, kuperkeikkoja ja vaanimista. Minä olin lähinnä välttämätön paha, mutta kun en kiinnittänyt mutsiin mitään huomiota, se jatkoi mielellään lonkan vetämistä.

Voin ihan avoimesti myöntää, että kun meille tulee villiintynyt emokissa, keskityn täysin pentuihin. Mamman suuhun ei tarvitse sulloa väkipakolla matolääkettä tai sen kynsiä leikata. Nisiä ei tarvitse olla jatkuvasti räpläämässä. Parhaaseen tulokseen pääsee, kun unohtaa koko kissan olemassaolon ja keskittyy pentujen hoitoon - trust me, siinäkin on jo aika moinen homma. Pentujen käsittely on alkuun usein haastavaa, jos emo on suojeleva, mutta eipä niitä pesästä tarvitsekaan ryöstää 2-viikkoisina. Itse odottelen usein siihen asti, kunnes ne itse pesästä kömpivät pois, jos kaikki on päälipuolin hyvin. Toki pesä täytyy tarkastaa vähintään päivittäin niin, ettei mitään hälyttävää näy. Välttämättömät lääkitykset voi hoitaa villiintyneiden kanssa usein ihan lahjomallakin.

Siksi mun ymmärrykseen ei yksinkertaisesti vaan käy se, että miksi edelleen on vallalla käsitys, että villiintyneen emon pennuista tulisi automaattisesti villiintyneitä.

Sosiaalistuminen ei rajoitu yhteen kauteen

Lähes vuosi sitten kuuntelin Helena Telkänrannan luentoa kissoista Riihimäellä. Telkänranta on arvostettu käyttäytymistutkija ja sen, miten hän on sen täydellisesti ansainnut, kuulee kyllä hänen luennoillaan, sillä ne ovat loistavia - suosittelen ihan jokaiselle kissaihmiselle.

Tiede ei tiedä kaikkea, eikä siihen ole tarkoituskaan uskoa sokeasti. Tälläkin luennolla puhuttiin siitä, miten paljon alkuajan ympäristö vaikuttaa pentuihin, ja ylipäätään sosiaalistamisesta. Kissanpennun sosiaalistamiskausi on noin 2-7 viikon iässä. Se ei lopu tasan seitsemään viikkoon, vaan jatkuu yksilöllisesti vähemmän aikaa tai kauemman aikaa. Sosiaalistamiskaudella tarkoitetaan sitä, että kun tässä iässä pentu oppii johonkin, se tunnistaa sen myös myöhemmin elämässä. Kotikissan elämässä näitä asioita ovat mm. muut kissat, koirat, ihmiset, erilaiset kodin laitteet kuten vaikkapa imuri tai kamera.

Oppiminen ei kuitenkaan lopu sosiaalistumiskauden hiipumiseen. Kuten ihmisetkin, kissatkin voivat oppia erilaisiin asioihin kokemusten kautta. On kuitenkin faktaa, että sosiaalistumiskaudella jos kissa oppii johonkin, se saa paremmat eväät elämään kuin sellainen, joka ei sosiaalistu näihin asioihin.

Tähän vedotaan usein syynä, kun villiintyneitä kissoja pyydystetään ja lopetetaan. Kissa ei ole pienestä pitäen oppinut ihmiseen, ja monien mielestä se ei voi enää oppiakaan. Itse koen, että tiede ei vielä osaa selittää tarpeeksi kissan pääkopan sisäistä maailmaa: tiede nimittäin on sitä mieltä, että sosiaalistumiskauden ulkopuolinen oppiminen aiheuttaa sen, että kissa kesyyntyy yksittäisille ihmisille, mutta kokee ylipäätään ihmisen ahdistavana. Tällainen maailmankuva on taas isossa ristiriidassa sen kanssa, mitä itse olen villiintyneiden kissojen kesyyntymisen kanssa saavuttanut.

Onnellinen lapsuus vai aikainen erottaminen?

Tiedän eläinsuojelukentälläkin olevan monia sellaisia ihmisiä, jotka ottavat vastaan villiintyneistä nimenomaan vain pentuja, koska edelleen ajatellaan, että vain pentu kesyyntyy. Emoa ei joko edes yritetä loukuttaa, tai se lopetetaan loukkuun, jolloin pennut kasvatetaan orpoina.

Riihimäellä järjestetyllä Telkänrannan luennolla puhuttiin myös tästä. Moni yhä edelleen pelkää, että emo esimerkillään - vihaamalla ihmistä - opettaa pennut samaan ja niitä ei saa ikinä kesytettyä. Nähdään siis, että emokissa on varsinainen riski pennuille ja jopa niiden loppuelämälle.

Telkänranta vastasi tähän omasta mielestäni varsin hyvin: esimerkin kautta. TESY:llä eli Turun eläinsuojeluyhdistyksellä on hoitola, missä toteutettiin onnistuneesti villiintyneen pentueen kasvattaminen kotikissoiksi. Muistaakseni Helena Telkänranta suunnitteli pentueelle käsittelyaikataulun, ja pentujen käsittely ajoitettiin aina siihen hetkeen, kun emo söi päivän ateriaa. Imettävä kissa on aina nälkäinen, ja ruoka toimii erinomaisena motivaattorina. Lisäksi kissaemolle on luonnollista jättää pennut pesään siksi aikaa, kun se saalistaa ruokaa.

Emo houkuteltiin ruokintojen ajaksi toiseen huoneeseen, niin ettei se näe pentuja tai pennut sitä. Sen jälkeen pentuja sosiaalistettiin, niiden kanssa leikittiin ja ne pääsivät tutustumaan ihmiseen ilman emon negatiivista reaktiota. Pennuista kasvoi täysin sosiaalisia ja rohkeita pieniä kissanalkuja. Valitettavasti en osaa sanoa, mitä esimerkin emolle tapahtui kun pennut kotiutettiin.

Tämä sama on täysin mahdollista toteuttaa kotiolosuhteissa. Siihen ei välttämättä tarvita edes toista huonetta. Meillä oli erinomaisena alkueristyspaikkana sauna, jossa emo sai olla piilossa, kun pennut houkuteltiin pesuhuoneen puolelle leikkimään ja syömään. Kun emoa ei ole yritetty lähestyä, se ei ole myöskään antanut esimerkillään ymmärtää, että ihminen on vaarallinen.

Ja kappas, se itsekin on tässä ihan vahingossa kesyyntynyt. Avainsanana voidaan mainita luottamussuhde, joka on syntynyt, kun se on saanut olla rauhassa.

Loppuelämä sisäkissana

Villiintynyt kissa on usein onnellinen sisäkissa. Se on viettänyt koko elämänsä ulkosalla ja nähnyt nälkää, pelännyt kaikenlaista ja yrittänyt vain selvitä. Yleensä ne eivät edes kaipaa ulos. Sisällä kun tuo palvelu pelaa paljon paremmin - ruoka kannetaan nokan eteen, ihmisiltä saa mahdollisesti herkkuja ja huomiota, eikä tarvitse enää pelätä. Positiivisella vahvistamisella pääsee kissojen kanssa erittäin pitkälle.

Meidän mamma Sicily aloittaa varsinainsen opiskelunsa vasta, kun pennut lähtevät uusiin koteihin. Tavoite on saada se ymmärtämään, ettei ihminen, tuntematonkaan, ole paha asia. Siihen asti tehdään töitä pentujen kanssa, ja luodaan sitä hiljaista ystävyyssuhdetta, joka on tärkeä saada luotua sinne alle. Kun se on valmis, usein leikki ja herkut ovat kivoja vaikka ihminen onkin samassa huoneessa. Ja sen jälkeen voi ehkä tulla jo vähän puskemaan... tai kehrätä?

"No kyllähän täällä ruokaa saa.. ja hyvät nukkupaikat." - Sicily

PESU eli Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys, missä itse toimin varsin tiiviisti, on pitänyt jo vuosia villiintyneiden kissojenkin puolta. Samoin Turussa toimiva Dewi ry on pyhittänyt lähes koko toimintansa näiden populaatiokissojen auttamiseen ja uusien kotien etsimiseen.

16. kesäkuuta 2016

Ikävän positiivisia uutisia

Voi voi. Eilen puhuttiin Facebookin Kissat-ryhmässä pitkät pätkät FIV:istä ja testaamisesta. Empä olisi arvannut, että tänään meillä on sitten talossa taas FIV-positiivisiakin.

Dillinger 4 vk.
Gangsterit kävivät nyt ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä. Dillinger huusi koko hurjan 10 minuutin matkan Evidensia Partolaan matkustaessamme vaativaan ääneen kiroilua vapaudenriistosta, muuten pentue oli oikein nätisti. Hienosti saatiin sirut paikoilleen ja rokotteetkin laitettua. Siksi olikin kyllä melkoinen downer kun ensimmäisen verikokeen tulos oli FIV-positiivinen. Niin Dillinger, kuin Costellokin, saivat positiivisen tuomion.

Dillinger ja Costello lähes 10 vk
Mun pienet gangsterit... !

Koko muu populaatio tuosta paikasta on ollut negatiivista sakkia, joten eipä sitä oikein osannut odottaa. Vielä olisi yksi kissa sieltä loukuttamatta, toivotaan että hän jatkaa negatiivista linjaa. Molemmat, Dillinger ja Costello testautuivat lääkärissä melko vahvoiksi positiivisiksi, Blancolta ei näytettä saatu (verta ei tullut riittävästi). Mamma-Sicily käy lääkärissä vasta sterilaation yhteydessä, mutta todennäköisestihän siis koko sakki on positiivisia.

Blanco-typykkä
Pieni mahdollisuus on virhepositiiviselle. Testi on kohtuullisen luotettava, virheet ovat vain virheellisen positiivisia - vääriä negoja ei valmistajan mukaan tule. Koska testi on niin herkkä, virheellinen positiivinen on mahdollinen, jos emon verenkierrossa on virusta jossain vaiheessa ollut. Tällöin vasta-aineita löytyy myös pentujen verenkierrosta. Kissan immuunijärjestelmähän voi FIV:n selättää, eli automaattisesti kissa ei tartunnan saatuaan jää FIV-positiiviseksi tai ala sairastaa FIV:iä.

Pidetään siis peukkuja, että positiivinen kääntyy vielä uusintatesteissä negaksi. Jos ei käänny, niin pennuille etsitään koti joko ainoana kissana tai pääsevät toisen FIV-positiivisen kaveriksi. Negatiivisten joukkoon niitä ei enää voi majoittaa. Vaikka FIV on huonosti tarttuva, on kuitenkin tartuntariski olemassa. Ei se välttämättä vaadi kuin vähän huonoa tuuria.

Voihan vauvat. Mutta kuten eläintenhoitaja sanoi klinikalla: mitäs ne sellaiset gangsterit oliskaan, jos ei paria pöpöä olisi katu-uskottavuutta tuomassa... ?

5. toukokuuta 2016

Pissasirkus presents: Gansterit

Pienen hiljaisuuden jälkeen haluaisin esitellä meidän talouden uusimmat asukit. Eli siis meidän gansterit. Syntyivät mököttäjä-saunamutsille, jonka nimeksi valikoitui Sicily, 10.4.2016.

Kuvaustilanteessa oli muun muassa lentäviä kissanpentuja. Lopputulokseen korikin kaadettiin...



Tervetuloa blogistaniaan, gansterit Costello, Dillinger ja Blanco! (kuvassa vasemmalta oikealle)

19. huhtikuuta 2016

Kakkakaappi eli hienostovessa

Ha! Vihdoin se on valmis!

Meinaan meidän kakkakaappi.


Mä kyllästyin siihen että kissanhiekkiksistä on tullut meillä ihan sisustuselementti, joten päädyin siihen, että jos muutkin osaa, kyllä mekin. Ja sitten alettiin Ikeasta etsiä kivannäköistä kaappia, johon mahtuisi ihan kivankokoinen hiekkis... 

Ja törmättiin Brusaliin! Nouto ei tosin sujunut ihan kuin elokuvissa, ja laskin että kolme kertaa haku meni puihin milloin minkäkin syyn vuoksi: eräällä kertaa autosta hajosi yksi sytytyspuolista kun oltiin lähdössä ja kerran päädyin päivystykseen kissan kanssa. Eli kovan onnen kakkakaappi on kuulkaa kyseessä.

Mutta 89 euroa (vai pitäisikö tähän laskea myös tuo auton remppa.. ?) myöhemmin meillä oli Brusali kokoamattomana olohuoneessa. Sitten alettiin sovittelemaan siihen myös vähän nätinnystä, eli Wuf.fista hankkimaani kissanluukkua. 

Rakas avopuolisoni hikoili kaapin kasaan (mun käsiini ei kannata luovuttaa mitään Ikea-kalusteita jos haluaa ne oikein koottuina valmiiksi) ja sahaili rei'än, sekä poraili kissanluukun vielä reikää kehystämään. Sitten voitiin päästää pedot irti.

Suuresta huolestani huolimatta meillä kissat pomppi ihan riemuissaan kaappiin ja takaisin ilman sen enempää houkuttelua. Jokin askelluslauta tuohon varmaan pitänee modata, että kissanhiekka jäisi varsinaisesti kaappiin, mutta sellainen on jo vissiin avopuolison päässä tekemistä vaille valmiina.

Kyllä rinsessojen nyt kelpaa. ♥


 


17. huhtikuuta 2016

Odottavan aika olikin lyhyt

Pentujahan meille syntyi, viikko sitten eli 10.4.2016. Meidän edelleen nimetön saunamököttäjä pyöräytti kesken rauhallisen sunnuntaipäivän (autokin hajosi) kolme pienen pientä karvanakkia kuljetuskoppaansa, jota se on sen jälkeen vahtinut hurjalla intensiteetillä.

Tiistaina pääsin vasta kurkistelemaan koppaan tarkemmin ja laskin selkeän pääluvun, eli kolme mustavalkoista palleroa siellä kelli hyvin onnellisena maitovatsojensa vieressä.

Koska saunamököttäjä on erittäin omistushaluinen pennuistaan, ollaan kontakti vielä toistaiseksi rajoitettu ihan vain kauempaa ihasteluun. Sen mutsi sietää vielä, ja ollaan pari kertaa päästy pentuja silittämäänkin. Mutta sähinä on yleensä aina vastassa kun kopan suulle menee kurkkimaan. :)

Voihan nuksun-nuu. Simahti. 4 vrk.

Pennut sen sijaan kasvavat kohisten ja tänään vähän tiirailin jo sukupuolia. Jos en ihan väärin nähnyt, niin näyttäisi olevan kaksi kolmesta poikia. Yksi suojelee persaustaan hyvin ja sinne en ole vielä hännän alle päässyt kurkistamaan. Mammakin tänään jo taas vähän lupsutteli silmiään kun rajoitin tämänpäiväisen ihasteluni aamuruoan yhteydessä kopin ovelle, enkä yrittänyt koskea pentuja. Pikkuisia askelia! Veikkaan että pentuja pääsee vasta ensi viikolla, kun itsenäisesti alkavat pesästä lähteä, käsittelemään. Nyt en viitsi sitä seitinohutta luottamusta, mikä mutsin kanssa on luotu, lähteä venyttelemään yhtään.

Mutsin hampaisiin saatiin vähän apua Synoluxista, eli sai tosiaan kuurin antibiootteja tähän tiineyden loppuvaiheille ja vauva-arkeen. Suu on hyvin rauhoittunut niiden myötä. Se rempataan sitten, kun mutsi on turvallista nukuttaa, nyt kun ei oikein kyllä voi.

Onkos ehdotuksia nimeämisteemasta... ? Mutsikin on edelleen nimeä vailla, kun on tuollainen möksö.


14. huhtikuuta 2016

Seuraneitinä

Kissakolmion Dorikselle on teettänyt haastetta olla kotosalla yksin, joten Inkan suunnattua valokuvauskoulutukseen minä suuntasin illaksi Doriksen seuraneidiksi.

Jos olisin koiraa vailla, rouva Doriksen kaltainen laiska ja mukavuudenhaluinen (= lue kissamainen) pötkö olisi todella se vaihtoehto!

Kolme tuntia on nyt vedetty lonkkaa Kissakolmiossa (kissojen meitä mulkoillessa) - vaihtelun vuoksi aika ihanan rauhallinen ilta <3

8. huhtikuuta 2016

Odottavan aika on pitkä



Tiistaina tullut saunamököttäjä, toistaiseksi vielä nimetön mutsikissa. Tiineys x päivää. Pistetäänkö pitkäveto pystyyn pentujen syntymäajankohdasta?

Tänään kurkattiin suuhun, aika pahalta näyttää (huomaatte varmaan, että on posket turvonneet) - hammaskiveä, värjäytymää ja jos oikein havainnoin, niin katkenneita hampaita. Yritettiin putsata korvapunkkiset korvatkin, mutta aika liukasliikkeinen on tuollainenkin kissa, jonka maha laahaa maata! Pienen nätin sähähdyksenkin sain, kun yritin silitellä. Tulta ja tappuraa ♥

Kevät tuli, lumi suli, kissapennut tuli tuli...

6. maaliskuuta 2016

82 elämää

Meinasin postata jo eilen, mutta makasin sängyssä X-asennossa särkyuhrina. Onneksi nyt alkaa helpottaa.

Tänään meiltä lähti uuteen kotiin jälleen yksi kissa, eli Locke, viimeinen meidän filosofipentueesta. Ja tulimpa ajatelleeksi, että kyllä tilapäiskotina vaan auttaa montaa koditonta. Vaikkeivat ne löytöeläimiä suurin osa olekaan, vaan kodinvaihtajia tavalla tai toisella (mutta eikös sitä löytöeläimetkin ole?), niin löytöeläinpäivän 5.3. kunniaksi meiltä terveiset kaikkien meiltä lähteneiden rakkauspakkauksien uusiin koteihin.

Ihan kaikkia en esittele, osa oli meillä vain kääntymässä hätäsijoituksessa, mutta kiitos jokaiselle pienelle ja suurelle kissapersoonalle, jotka olette meidän elämää piristäneet <3 Monta tärkeää jäi pois.

Musina, v. 2010

Musina

Mussu tuli meille ihan ensimmäisenä tilapäiskotikissana ikinä, vuonna 2010, pari kuukautta Mörrin saapumisen jälkeen. Hänen tausta oli erittäin stressaava ja neiti olikin kehittänyt itselleen kroonisen suolistotulehduksen, joka oireili useita kertoja päivässä oksentamalla. Musinan vuoksi opettelin raakaruokinnan ja luin kissatietokirjallisuutta sekä foorumeita, kuten Kissamaailmaa, yötä päivää. Mussu sai tosi nopeasti oman kodin ja niin täydellisen, kun voi vaan toivoa - ja siellä se edelleen on, viettämässä kissanpäiviä! Mussun jälkeen tilapäiskotitoimintaa oli hyvä jatkaa.


Määky & Möykky

Meidän rakkaat seniorit, joilla oli sana sanottavana jokaisesta asiasta. Molempien nimet kuvastavat niiden syvintä olemusta. Molemmat jo nukkuneet pois omissa kodeissaan, mutta en varmasti ikinä unohda sitä puolta vuotta kun tämä parivaljakko oli meillä!

Määky, v. 2011

Nappi

Nappi etsii vielä omaa kotiaan. Hän kävi meillä vain kolmen viikon ajan lomahoidossa. Nappi opetti minulle todella paljon kissan lukemisesta ja edelleen harmittaa, että neiti lähti silloin kun lähti. Silloin se oli pakkorako, nyt harmittaa.

Nappi, v. 2011


Malla & Charlie

Charlie vei minun sydämeni. Nuori kollinretale ja arka vanhempi naaraskissa tulivat stressaavista olosuhteista Pesulle omaa kotiaan etsimään. Ja tietenkin, löysivät sen täydellisen. Hetken aikaa toki leikittelin ajatuksella, että ne jäisivät meille, mutta onneksi eivät jääneet! Charlie on vain komistunut vuosien myötä, ja Mallastakin on kuulemma tullut vain kokoajan enemmän prinsessa :--)

Malla vasemmalla, Charlie oikealla, v. 2012

Manna, Miiru ja Maaru

Joskus tarvitsee hätäsijoitustakin - muistan, kun kissakoordinaattori tuli loukutukselta ja soiteltiin, onko meille sopivaa kissaa autossa. Hän totesi, että tässä on sellaiset 38 astetta kuumetta ja ei mitään tietoa mihin tämä pentue voisi mennä. Sanoin, että aja vaikka pihaan niin otan meille kylppäriin, katsotaan siirtoa sitten kun tervehdyt. Manna jäi mieleen - neitihän melkein tiputti meidän vessan peilin, kun säikähti meitä kylppärissä niin paljon. Manna oli ensimmäisiä kosketuksia populaatiokissoihin heti Napin jälkeen. Pienet pirpanat Miiru ja Maaru myös molemmat kokeilivat naskaleitaan sormiini, kun laitettiin neitokaisille Strongholdeja. Kuukausi sitten pääsin moikkaamaan Mannaa, ja liikutuin melkein kyyneliin asti. Minulle sähisevästä, seiniä pitkin menevästä laihasta demonista oli tullut puskeva, kehräävä ja pienisti pullukka kissamamma omassa kodissa. Oli vaikea uskoa Mannaa samaksi kissaksi, mutta niin vaan väittivät! Manna adoptoi myös neljä muuta orpopentua meiltä jatkaessaan toiseen tilapäiskotiin.

Jack & Jonathan, v. 2012

Jack & Jonathan

Mustavalkoiset pienet riiviöt tulivat kahta viikkoa myöhemmin samasta paikasta kuin Manna. Ne olivat siinä vaiheessa vasta 13-viikkoisia, mutta varsinkin Jack oli jo kehittänyt pelkosuhteen ihmisiin. Jonathan eli Jonttu lämpeni nopeammin silityksille ja ensimmäiset kehräykset saivat sydämen tipahtamaan polviin. Kaksikko viihtyi meillä puolitoista vuotta, mutta sitten kun se ainoa kysely tuli... ja tärppäsi... niin oli siinä kyllä kuoharin paikka! J&J-pojat lähtivät omaan kotiinsa jo pari vuotta sitten, mutta kyllä edelleen muistelen herrojen hassuja tapoja ja pieniä piippauksia. Omassa kodissa molemmista on kuoriutunut ihania sylipalleroita.


Niisku, v. 2013

Niisku, Nekku, Nukka ja Nasu & Muru

Ensimmäisiä loukutuksiani kissakoordinaattorina oli näiden pikkuisten hakeminen. Loukutuspaikalta oltiin yhteydessä kahdesta kissasta, jotka voitaisiin yrittää ottaa talteen. Heinäkuisena iltana kävin rintaani röyhistellen hakemassa loukutuspaikalta Niiskun, ja loukku asetettiin Murulle. Ja sitten yön tunteina aloin tutkia Niiskua - ainoastaan huomatakseni, että sen niin tyhjännäköisiin nisiin oli juuri alkanut kertyä maitoa. Niisku oli todennäköisesti juuri imettänyt ennen loukutusta, sillä nisät tarkastettiin ennen kuin sitä lähdettiin viemään pois loukutukselta. Heti aamulla soittelin loukutuspaikalle takaisin ja lähdettiin kaivelemaan kaikki ladot ja heinävintit - ja kolme potraa pentua löytyikin, onneksi, kaikki hengissä ja nälkäisinä.

Niiskun ja Murun alkuperäiset työnimet olivat Piina ja Paniikki. Niisku vain kökötti nurkassa surkeana - kuin elämä olisi yhtä piinaa -, eikä reagoinut alkuun pentuihinsakaan. Muru taas puhisi, vinkui ja sihisi, osaksi hengitystieinfektion vuoksi, ja osaksi taas pelkoaan. Ja pomppi seinille. Kunnialla saatiin kuitenkin viisikolle Strongholdit ja Niisku alkoi hoitaa pentujaan.

Sittemmin Niiskusta tuli varsinainen sylikissa ja Nekku, Nukka ja Nasu pääsivätkin nopeasti omiin koteihinsa. Muru edelleen etsii omaa kotiaan Pesulta käsin, ja on samassa tilapäiskodissa Napin kanssa. Kaksikko etsii yhteistä kotia, koska ovat niin kiintyneet toisiinsa.

Niiskun pennut, v. 2013

Nani

Nani haettiin samasta paikasta kuin edellinen viisikko, ja etsi hyvän tovin uutta tilapäiskotia meidän saunalta päin. Nanin pennut saatiin kiinni jo aiemmin syksyllä, mutta Nani väisti loukkua kuin ruttoa. Kun hänet vihdoin saatiin kiinni, ei ollut mitään järkeä enää sijoittaa neitokaista pentujensa seuraan uuden karanteenin välttämiseksi - pennut kun olivat jo luovutuskuntoisia. Nani oli upea luonteeltaan ja ensimmäisen viikon jälkeen hänestä tuli kehräävä kissa. Loppujen lopuksi Nani pääsi meiltä ennen joulua uuteen tilapäiskotiin ja sai kodinkin melko nopeasti.

Helmi, v. 2013

Helmi

Helmi on ensimmäinen kosketukseni FIV-positiivisuuteen. Se tuli löytölän kautta, johon se oli päätynyt itkeskellessään isomman marketin lastauslaiturilla. Löytölän pitäjä kuvasi sitä luonteeltaan mököttäjä-möröksi, mutta varsin erilainen siitä kuoriutui meillä, vaikka asuikin kylpyhuone-akselilla yksiössään. Kehräävä, huomionhakuinen sylikissa Helmi todella oli. Hän pääsi uuden tilapäiskodin kautta ihka omaan kotiin FIV-positiivisuudestaan huolimatta, hallitsemaan omaa valtakuntaansa yksin.

Tiuhti & Viuhti

Meillä edelleen majaileva rouvaskaksikko tuli meille pidempiaikaiseen sijoitukseen. Toiveissa olisi rouville edelleen oma koti, mutta tässä kahden vuoden aikana olen kyllä ennättänyt molempiin kehruukoneisiin kiintyä sen verran, että standardit tulevat olemaan kyllä hurjan korkealla. Vaikka koskea ei vieläkään saa (ilman imurin läsnäoloa), niin sosiaalisuuden puutteista ei näitä mirrejä voi kyllä moittia.



Romeo, v. 2014

Romeo

Romeo on yksi mieleenpainuvimmista tapauksista, ja hän ansaitsee palstatilaa enemmänkin ehkä vielä myöhemmin - tällä hetkellä en valitettavasti voi hänestä kertoa paljon. Romeo muutti meille alunperin hätäsijoitukseen eläinsuojelutapauksen johdosta, mutta tuli sulostuttamaan elämäämme vielä muutamaksi viikoksi myöhemminkin. Herralla oli monenlaisia vaivoja, ja ensimmäinen yö vietettiinkin siinä pelossa, että kissa ei siitä selviä. Romeon asenne oli ihailtava - siitä huolimatta, missä kunnossa kissa oli, se ensimmäiseksi teokseen parkkeerasi rintani päälle makaamaan kun makasin saunan lattialla katsomassa hänen seuranaan Netflixiä, ja kehräsi hurjasti. Tuli ehkä tirautettua kyynel, jos ei toinenkin. Nyt Romeo viettää ihania kermaisia kissanpäiviä omassa kodissaan jo. Hän saa ansaitsemansa huomion ja rakkauden uudelta omistajaltaan!


Thalia, Saga ja Sif

Laihat pienet surkupallerot tulivat sulostuttamaan elämäämme eräänä torstaina varsin nopealla aikataululla, myöskin eläinsuojelutapauksena - Romeo oli lähtenyt edellisenä päivänä uuteen tilapäiskotiin. Saunalla riitti hetken vilinää ja vilskettä kun pentue teki paikkaa kotoisaksi pesäksi. Kaikeksi onneksi eläinlääkärissä oli aliravitsemuksesta huolimatta kaikki hyvin, ja kolmikko pääsi kotia etsimään. Aika nopeasti löytyikin omat kodit - Sagalle ja Sifille yhteinen, emo-Thalialle omansa.

Saga ja Sif, v. 2014


Jaffa, Kinuski, Matilda, Mandi-Tuhina, Maya, Ruska

Ensimmäinen minun itsenäisesti aloittamani populaatiopaikka oli tämä. Kissoja haettiin yhteensä paikan päältä 26. Matilda ehti olla meillä kaksi päivää, kunnes pienen pieni Tuhina syntyi. Jaffa ja Kinuski muuttivat omiin tilapäiskoteihin, ja Matildasta ja Mandista tuli osa pysyvää laumaa, kun eristystoimenpiteet voitiin purkaa. Toimin myös myöhemmin hätäpaikkana näille kissoille, ja myöhemmin haettiin vielä vanhemmat mammat Maya ja Ruska, jotka jatkoivat myös uusiin tilapäiskoteihin.


Maya, v. 2014


Ram & Hertz

Pienet pojat muuttivat luokseni pahvilaatikossa vain parin viikon ikäsinä. Niiden emo jouduttiin lopettamaan. Samasta paikasta tuli myös Kissakolmion katras Chaplin, Hartsa, Hilma, Poirot ja Harmo. Alkuun meillä ruokittiin poikia kahden tunnin välein (eipä siinä, samaan aikaan pulloruokittiin myös Tuhinaa) ja sen jälkeen pojat lähtivät tehohoitoon keinoemolle, joka pystyi keskittymään vain ja ainoastaan niihin. Pojat muuttivat takaisin meille, kun keinoemo joutui ottamaan haastavampia tapauksia parin viikon päästä itselleen, ja sittemmin niistä tuli osa pysyvää laumaa.


Hertz ja Ram, v. 2014

Riepu

Riepun tarinasta onkin tässä blogissa jo enemmän. Neiti tuli meille surkeana, väiveisenä ja sokeana rääpäleenä, ja siitä on kasvanut upea pieni suuri kissa. Kesällä kävimme Riepua morjestamassa, ja hän omistajansa kanssa näytti mitä kaikkia tihutöitä oli pieni kissa oppinut tekemään. Meidän rakas pieni rontti <3

Kuusi vuotta, yhteensä 82 elämää... 328 tassunjälkeä on painettu mun ja mun miehen sydämeen.
Ja vielä on tulossa toivottavasti monen monta lisää.


27. helmikuuta 2016

Kissa on niin helppo ja halpa lemmikki

Tänään Facebook-feediini tupsahti juttu, missä todettiin muun muassa näin:
"Kissa on hyvin vaivaton. Sille avaa oven ja se menee ulos. Koira on ulkona tarhassa. Kanikin on helppohoitoinen."

No kun vähän saattoi verenpaine nousta, varsinkin tämän viikon eläinlääkärikäyntirumban jälkeen. En edes viitsi laskea euromääräisesti paljonko tämän talouden asukit ovat tukeneet klinikoita käynneillään, mennään tonnin paremmalla puolella! Ja vaivattomasta puhumattakaan...

Mörrin astma-epäily vahvistui jälleen kun tammikuussa meillä yskittiin, ja katsottiin yskimistä huolestuneena. Laitoin viestiä meidän tutulle eläinlääkärille, ja aika löytyi samalta viikolta. Onnekkaasti, kerrankin, saatiin myös videota yskimisestä:


Kyseessähän ei ole vielä mikään maailman pahin astma-oireilu, ja moni kissa voi yskiä noin muistakin syistä. Käynnillä sitten eläinlääkärin kanssa juteltiin vaihtoehdoista. Kyseessä voi olla astma. Tai jotain muuta. Kortisonia voidaan kokeilla. Alkuun nyt lääkäri määräsi diagnoosilla astman aiheuttama tulehdus keuhkoissa Synoluxit kahdeksi viikoksi, mikä meillä lopettikin yskimisen kuin seinään.

Myös suuhun kurkattiin ja TIETENKIN sieltä löytyi ylläreitä: yksi hammas heilui ja yhdessä poskihampaassa näkyi syöpymää. Kyllä tuli huono äiti -fiilis! Suut on tarkistettu viimeksi rokotusten yhteydessä vuosi sitten - onhan sinne satunnaisesti itsekin tullut kurkittua, mutta ei kauhean aktiivisesti... Huoh.

Varasin sitten paikalliselle Oiva eläinklinikalle ajan Unna Määttäselle, joka on Pirkanmaalla arvostettu hammaspoistoja tekevä eläinlääkäri. Olen hänellä käyttänyt Pesun kissoja ja laatu on aina ollut priimaa, joten se tuntui hyvin luonnolliselta vaihtoehdolta, kun meidän luottolääkäri ei pysty kirurgisia hampaanpoistoja tai -amputaatioita tekemään pienellä klinikallaan.



Lopputulema oli se, että suussa oli vielä kaksi maitohammasta, joista toinen poistettiin (toinen irtosi itsestään ennen leikkausta), ja neljä syöpynyttä hammasta. Kirpaisi, lompakkoa ja vähän omaatuntoakin.

Mutta kyllä vaan saatiin taas niin hyvää huolenpitoa, ja kehuja kissan käytöksestä, että lämmitti se sitä ruttuuntunutta, kirpaisun kärsinyttä sydäntäkin! Meidän Miss Moriarty näytti klinikalla parhaat puolensa ja käppäili tutkimuspöydällä lunkisti, kun lääkäri teki yleistarkastuksen. Sai hurjasti kehuja käytöksestään ja puski vähän lääkäriäkin kiitokseksi. Vielä jälkikäteen kun uneliasta kissaa laitettiin koppaan, eläintenhoitaja sanoi kuinka lääkäri oli sen rentoa käytöstä kehunut hoitajille. Tämä on niin hienoa kehitystä kun ajattelee, millainen pieni sähinäpallo sieltä silloin mulle 15-viikkoisena tuli vuonna 2010.

Vaikka heräilyssä kesti aikansa, oli meillä illalla jo tyytyväinen, tervesuinen kisu. Antibiootteja ei tarvittu, ja kahden viikon sisään käydään kontrollissa tutkimassa kuinka ikenet ovat parantuneet.

Illalla päästiin jo kokeilemaan ensimmäistä suuhuuhtelua ja päätettiin, että Hexanrinse on kyllä jonkun idiootin keksimä aine. Kissa sai pienen paniikkikohtauksen (pitiähän sitä itsekin maistaa - ja maistui muuten PAHALTA) kun ainetta työnnettiin herkille ikenille ja nyt täällä mietitään, miten sen tyyppisen kohtauksen voisi jatkossa välttää...

On se kissa helppo ja halpa lemmikki, eikö vaan, Mörri?

Mitä hittoa sä pistit mun suuhuni!!

Copyright © Pissasirkus | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com