Pissasirkus-blogissa seurataan diagnosoidun pissakissan elämää ja sairautta. Välillä käsitellään elämää myös eläinsuojelullisesta näkökulmasta.

22. maaliskuuta 2015

19. maaliskuuta 2015

Kouluttamalla kesyksi

Mä tulen nyt kaapista. Meillä on tällä hetkellä kaksi - minun mielestäni - kesyä villikissaa.
Jalatkin katos kaksikolta. Vasemmalla Tiuhti, oikealla Viuhti, eli tutummin kotinimiltään Vanttu ja Vini.
Suomessahan ei varsinaisesti villikissoja ole (ellei nyt puhuta ilveksistä), mutta luontomme on valitettavasti pullollaan villiintyneitä kotikissoja, joille ei luontaisia vihollisia löydy. Villiintyneet kissapopulaatiot ovat yksi Suomen suurimmista eläinsuojelullisista ongelmista, ja arkipäivää monella paikkakunnalla: varsinkin maalla. Ongelma ei tosin rajoitu vain maalle: syksyllä 2013 olin loukuttamassa kissapopulaatiota alle kymmenen kilometrin säteellä Tampereen keskustasta. Viime kesänä sain tietää neljästä populaatiosta. Pääsimme tyhjämään vain yhtä.

Monen yhdistyksen ja valvontaeläinlääkärin ratkaisu niihin on yksinkertaisesti loukuttaa kissat ja lopettaa ne. Ymmärrän miten tähän ratkaisuun päädytään; usein kissapopulaatio-asukin elämän alku on vähemmän lupaava: ne ovat vammautuneita, sairaita sekä lähtökohtaisesti kissat suhtautuvat ihmiseen jo negatiivisemmin. Lisäksi, koska populaatiosta voi kerralla tulla kahdestakymmenestä sataankin kissaan, vapaaehtoisten resurssit ovat rajalliset - ja paikat säästetään kesykissoille, joille kodin etsiminen on helpompaa.

Syystä tai toisesta nämä pienet sähikäiset ovat vieneet sydämeni, vaikka aluksi ajattelin kesyttämisen olevan villikissalle raskas ja jopa julma prosessi. Nyt olen onneksi eri mieltä, koska olen nähnyt kesyyntymisen kokonaisuutena.

Monen mutkan kautta tähän tilanteeseen on päästy. Suomalaisella eläinsuojelulla resurssit pursuavat jo kesykissojen määrän vuoksi - miksi kukaan haluaisi haaskata kallisarvoisia tilapäiskotipaikkoja kissaan, joka sähisee, sylkee, raapii ja puree?

Siksi, että niistä tulee todellakin uskollisimpia, mahtavimpia kavereita ikinä. Joistain jopa sylikissoja. Ei tietenkään häkittämällä tai pakottamalla - vaan rakkaudella, ajalla, nameilla... ja kouluttamalla?

Tiuhti ja Viuhti


Tiuhti ja Viuhti eivät ole meidän ensimmäiset villiintyneet populaatioasukit. Meillä on ollut niitä varsin vähän muihin tilapäiskoteihin verrattuna, koska aiemmin liikuimme paljon ja populaatioasukille ympäristön tarvitsee olla hyvin rauhallinen, luotettava ja pysyvä. Ylimääräistä stressiä on pyrittävä välttämään.

Hui saamari kun ihmiset on jänskiä.
Tiuhti: ensimmäiset viikot meillä
Tosin, joissain tapauksissa stressitilanne - eli esimerkiksi kissan muutto toiseen paikkaan - on auttanut kissaa kiintymään ihmiseen ja se onkin ottanut ison harppauksen eteenpäin.

Tämä mammakaksikko tuli noin viidenkymmenen kissan populaatiosta. Ne arvioitiin tullessa noin kolmivuotiaiksi. Ihmiskontaktia niillä ei ollut paljoa, mutta ne uskaltautuivat ruoan toivossa hyvin lähellekin ja ajateltiin, että ne ovat helppoja kesyttää. Koko populaatio haettiin pois muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jotka leikkautettiin. Mukana oli paljon emoja, joilla oli pentueita. Usein emot olivat niitä haastavimpia, koska ne kokivat ihmisen uhkana.

Saiskos sitä ruokaa lisää jo?
Viuhti: ensimmäiset viikot meillä
Koska mikään ei mene kuin Strömsössä, eihän nämä tietenkään olleet helpoimmasta päästä ollenkaan. Molemmille oli kehittynyt suuri varautuneisuus ihmisiä kohtaan, ja vaikka ne nopeasti ymmärsivät, että sisäoloissa ihminen on varsin vaaraton ja itseasiassa ruoan lähde, niillä oli vahva henkilökohtainen kupla johon ei noin vaan sisälle päässytkään. Varomatka ihmiseen oli siis aluksi noin pari metriä. Ensimmäisen vuoden ne viettivät toisessa tilapäiskodissa ja muuttivat meille vuoden 2014 alussa.

Luulen, että myös tämän kaksikon kanssa olisi päässyt parhaaseen tulokseen, jos ne olisi erotettu alusta alkaen kahteen eri paikkaan. Todennäköisesti tällöin tukeutuminen sosiaaliseen kissaan olisi edesauttanut kesyyntymisprosessia. Se olisi ollut mielestäni kuitenkin eettisesti väärin - nämä kaksi ovat sydänystäviä sanan isoimmassa merkityksessä. Ne nukkuvat samassa kasassa ja myös puskevat toisiaan ruoka-aikana kerjätäkseen vähän ylimääräistä hyväskää.

Meidän operaatio


Aikaisemmin meidän villiintyneiden kanssa on päästy hyviin väleihin ihan jo rauhoittavilla signaaleilla ja säännöllisillä ruoka-ajoilla. Esimerkiksi silmien siristely ja ihan se, että ruoka tulee tietyllä kellonlyömällä ihmiseltä, on kissoilla ollut ihan ok kesyttämistapa. Pikku hiljaa on rikottu jää, päästy ruokakupilla koskemaan ja kohta saatu myös sähikäisestä kehrääjä.

Viuhtiin ja Tiuhtiin tämä ei ollutkaan tarpeeksi tehokas tapa.

Kesäkissat partsilla

Olen nyt vuoden pohtinyt pääni puhki. Nykytilanteessa molemmat ovat kotona rentoja ja makoilevat keskellä lattiaa sekä tulevat jopa katsastamaan vieraita, eivätkä vain piilottele. Silittää, tai koskea, ei kuitenkaan saa. En näe silitykseen tai kosketukseen pakottamista näiden kannalta hyvänä ratkaisuna - sillä voitaisiin ottaa nykytilanteesta jopa takapakkia.

Millä siis opettaa kissalle, joka kavahtaa kosketusta, että se ei ole vaarallista?

Päädyttiin kaverin vinkistä kokeilemaan niinkin yksinkertaista asiaa kuin naksutinkoulutusta.

Kosketuskeppi ja porkkana


Viuhti on kaksikosta selkeästi uteliaampi ja rohkeampi, joskin kavahtaa ihmistä enemmän kuin kaverinsa. Itseasiassa Tiuhtia on saanut jopa silitellä saunan lauteilla. Viuhtilta tulee kuitenkin piikkihanskasta heti, kun ihminen uskaltautuu sen henkilökohtaisen kuplan sisälle.

Viuhtin kanssa oli siis luonnollista aloittaa koulutus.

Tavoitteena minulla oli ensimmäisellä viikolla opettaa Viuhtille, että naksuttimen naksahdus meinaa namia, ja että hän saa naksahduksen sekä namin, kun koskee kosketuskepin pyöreää päätä. Jo ensimmäisellä kerralla tämä pieni fiksu sähikäinen ymmärsi syy-seuraussuhteen. Koulutussessiot ovat noin kymmenisen minuuttia, ja palkkiona toimii erittäin hyvin PrimaCatin kuivatut kana- ja kalanamit, jotka ovat Viuhtille ihan lottovoitto.

Nyt ollaan naksuteltu hurjat viisi kertaa tässä lähes kahden viikon aikana ja ollaan päästy siihen pisteeseen, että kissa seuraa kosketuskeppiä mielellään. Se ei saa enää ihan jokaisesta oikeasta askeleesta namia, vaan nykyään naksahduksen, joka lupailee namia kun tehtävä on suoritettu loppuun.

Lupasin itselleni videoida prosessin viikkotasolla, jotta voin sitten nyrjäyttää olkaniveleni kuopastaan onnitellessa itseäni... tai siis, nähdä kissan kesyyntymisen etenemisen. Lupasin myös itselleni päivitellä näitä kuulumisia tietenkin blogiin!

Ensimmäinen, lyhennetty "treenivideo" koskee meidän ihan ensimmäistä naksuttelutuokiota. Huomautan vielä, että naksuttelu ei ollut minulle ennestään tuttua ja saatan tehdä videoilla paljon, paljon virheitä esimerkiksi palkitsemisen kanssa... Näkyy siinä myös yksi piikkihanska-hetki: sen reaktio kosketukseen edestäpäin on usein räväyttää suoraan kynsillä ihmisen tassulle.

Tässä videolla siis opetellaan, että naksautus meinaa namia. On varsin tylsä video vielä.




8. maaliskuuta 2015

Kissat 101: Tutustuminen ja tutustuttaminen - uusi kissa laumanjatkoksi?

Tutustumista meillä on sivuttu useassa blogipostauksessa, kuten täällä ja täällä. Joskus on kuitenkin tarpeen mennä vähän syvemmälle asioissa.

Number Uno virhe, minkä uusi kissanomistaja (minä mukaan lukien) voi tehdä, on vain sysätä kaksi kissaa yhteen ja toivoa parasta.

Kissa ja reviiri

Kissa on eläin, jolla on kohtuullisen laaja reviiri, eli elinalue - se voi olla jopa kymmeniä kilometrejä. Reviiri koostuu ydinreviiristä ja rajareviiristä. Luonnollisesti kissa hakeentuu perhelaumoihin, jotka ovat pieniä, alle kymmenen kissan yhdyskuntia samalla alueella. Poikkeustapauksissa (kuten kissapopulaatiot, engl. feral cat colonies) samalla reviirillä voi kuitenkin asua satoja kissoja.

Oman lauman yksilöitä kohtaan kissa on suvaitsevainen, mutta vieraat kissat eivät ole kissan reviirille tervetulleita. Tämä tulee ymmärtää, kun kissalle on hankkimassa kaveria.

Ensisijaisesti kissa väistelee reviirin omistajaa, eli toista kissaa, viimeiseen asti. Omistajakissa merkitsee reviiriä virtsaamalla sen rajakohtiin sekä feromonilla (naama- ja kynsiferomonit). Ohikulkevat kissat lukevat näitä merkintöjä ja pystyvät tulkitsemaan koska merkintä on tehty - ja sitä kautta valitsevat reittinsä muualta.

Jos kuitenkin tapahtuu tilanne, missä vieraat kissat törmäävät toisiinsa, pyritään tappelua ensisijaisesti välttämään esimerkiksi pelottelemalla vieras kissa pois (esimerkki, esimerkki 2, esimerkki 3). Mikäli yhteenotto on väistämätön, tapahtuu tappelu ja usein vieras kissa lähtee hyvin nopeasti luikkimaan väärältä reviiriltä pois.

Miksi kerron tämän? Koska tämä täsmälleen sama tapahtumaketju tapahtuu joka kerta, kun vieras kissa tutustutetaan uuteen laumaan.

Mi casa ain't su casa!

Suljetussa asunnossa vieras kissa ei pääse pakenemaan reviirin omistajakissaa, vaan usein tappelu pääsee syntymään - useita kertoja. Siksi uusien kissojen tutustuttamisen tulisi edetä hitaasti ja täysin uuden kissan ehdoin. Vaikka tiedän monia onnellisia kissapareja, jotka on salamatutustutettu toisiinsa, en usko että se on millään tavalla paras tapa. Tiedän myös monia epäonnistuneita tutustumisia, jotka ovat johtaneet käytöshäiriöihin ja myös uudesta/vanhasta kissasta luopumiseen. Monet näistäkin ongelmista olisi vältetty, jos tutustumisvaiheeseen olisi käytetty aikaa ja vaivaa.

Uudelle tulokkaalle tulisi tarpeeksi ajoissa tehdä ihan oma rauhallinen paikka, joka toimii kyseisen kissan tukikohtana laumaantutustuttamisen aikana. Voit verrata uuden kissan laumaantulemista siihen, että jos itse joutuisit muuttamaan valmistautumatta täysin tuntemattoman ihmisen kanssa yhteen. Myös kissalle on melkoinen järkytys saada uusi kämppis, joka ei ole yhtään halukas jakamaan omaa tilaa hänen kanssaan. Siksi on hyvin tärkeää, että laumaantulevalle kissalle on valmisteltu oma tukikohta, jossa se voi rauhoittua ja tuntea olonsa turvalliseksi.

Sähinöiltä ja murinoilta ei usein kuitenkaan voi välttyä, mutta niitä voi hillitä. Ei kannata siis alun myrskyämistä säikähtää, vaan pyrkiä parhaansa mukaan lieventämään molempien osapuolien stressiä.


Lauma muuttuu

Lauman muuttumiseen kannattaa varautua jo hyvissä ajoin: mikäli Feliway ei ole vielä seinässä tohisemassa, muista laittaa se vähintään viikko ennen uuden kissan tuloa. Jos on mahdollista, ota mukaasi tutunhajuinen pieni tekstiili uuden kissan lähtöpaikkaan haisteltavaksi ja ota sieltä jokin vastaava mukaan kotiin aiemmille asukeille haisteltavaksi. Erillinen Feliway melkeimpä kannattaa laittaa tukikohtahuoneeseen laumaan tulevalle kissalle.

Kun kissa saapuu, vie se mieluusti suoriltaan tukikohtaan. Ovenrako kannattaa peittää löyhästi pyyhkeellä tai muulla tekstiilillä, joka hajuiltaan muistuttaa kissaa edellisestä paikasta ja omasta hajusta, ainakin ensimmäiseksi vuorokaudeksi. Tämä helpottaa uuteen paikkaan tutustumista (eivätkä muiden kissojen hajut tule niin voimakkaana päälle) sekä luo turvallista ilmapiiriä uudelle kissalle. Tukikohta voi olla esimerkiksi omistajien makuuhuone - kissalla on siellä seuraa (eristys olo ei ole rangaistus!) ja uuden kissan hajut tarttuvat omistajaan ja omistajien vaatteisiin helposti.

Laumaan jo kuuluvat kissat tulee myös muistaa. Muutos on niillekin iso - yhtäkkiä oma tila tuleekin jakaa täysin tuntemattoman kanssa. Ensimmäinen reaktio on ajaa tulokas pois, joten ovella usein päivystetään ja ulistaan. Kissoille tulee järjestää riittävästi aktiviteettiä, niin että tulokas ei vie koko huomiota. Esimerkiksi leikkiminen tukikohtahuoneen läheisyydessä on hyvää, positiivista aktiviteettiä, joka vie huomiota tulokkaasta pois.

Tie sydämeen kulkee vatsalaukun kautta

Kun molemmilla puolilla ovea on kissoja, tietenkin tuntemattoman kissan haju on molemmilla puolilla vahva - niin tulokkaalle kuin aiemmalle laumalle. Paras aseesi muokata molempien mielipide myönteiseksi on tietenkin ruoka. Vaikka kissa ei olisi ruokaorientotunut, ruoka ja ruokinta saa sen positiivisemmaksi usein mitä tahansa asiaa kohtaan.

Voit alkaa jo ensimmäisestä päivästä lähtien pitämään oven molemmin puolin ruokakuppeja lähellä ovea. Ei ole niin väliä, pidätkö jatkuvaa ruokintaa vai onko teillä ruoka-ajat - tärkeintä on, että kissa haistaa vieraan kissan syödessään. Älä yritä haukata isoa palaa kerrallaan, vaan aloita vähän kauempaa ja etene hitaasti ruokinta ruokinnalta lähemmäs ovea.

Kissoista riippuen varaisin tähän vaiheeseen päivästä viikkoihin aikaa. Tarkkaile kissojen reaktioita niiden syödessä: jos kissa ei keskity ruokaan vaan ennemminkin oven toisella puolella tapahtuviin tapahtumiin, kupit ovat vielä liian lähellä ja etenet liian nopeasti.


Hajujenvaihto

Usein kissoja auttaa suhtautumaan myönteisesti myös pitkällinen uuden kissan hajuun tottuminen. Jos mahdollista, päästä uutta kissaa tutustumaan muuhun asuntoon niin, etteivät muut kissat pääse sen kimppuun. Ihan pari minuuttia tutustumista riittää. Älä kuitenkaan nosta kissaa väkisin "uudelle puolelle" vaan anna sen hipsutella omassa tahdissaan pois turvahuoneestaan.

Hajuja voi vaihtaa myös esimerkiksi pyyhkeiden ja muiden tekstiilien avulla. Joku kissakuiskaaja joskus antoi sukkavinkin: silittele kissoja puhtaalla sukalla varsinkin leuan alta, missä feromonirauhanen sijaitsee. Vaihda sen jälkeen sukat niin, että kissat pääsevät haistelemaan toistensa hajuja.

Voit myös ottaa hiekkalaatikoista (pienehköjä) pissapaakkuja ja vaihtaa niitä vessojen kesken. Näin hajut sekoittuvat myös laatikolla.

Open sesame

Siinä vaiheessa, kun päästään pisteeseen jossa kissa ei enää kiinnitä vieraan kissan hajuun tai oven toiselta puolelta kuuluviin ääniin huomiota, voidaan ovea raottaa. Älä jätä ovea raolleen ellet ole itse valvomassa ja puuttumassa tilanteisiin. Mitä aggressiivisempia kissat ovat toisiaan kohtaan, sitä huonommin ne ikinä tottuvat toisiinsa! Kyse ei ole todellakaan "arvojärjestyksen" tai "välien selvittelystä" kuten yleisesti tulkitaan, vaan vaistosta ajaa vieras kissa omalta reviiriltään pois.

Mikäli sinulla on mahdollisuus asentaa verkko-ovi tai jotain vastaavaa, tee se. Tarkoitus on saada kissat näkemään toisensa ilman lähikontaktia aluksi. Voit pitää ovea ruoka-aikaan raollaan niin, että kissat näkevät toisensa, mutta keskittyvät ruokaan.

Jos kissat ovat myöntyväisiä, voit antaa niiden haistella toisiaan hitaasti. Uuden kissan paetessa turvahuoneeseen sulje ovi, äläkä päästä muita kissoja jahtaamaan sitä.

Tuijottaminen, sähinä, ulina ja murina ovat tässä vaiheessa hyvin normaaleja reaktioita. Yritä pehmentää niitä harhauttamalla huomio esimerkiksi leluun. Jos sinulla on useita kissoja, päästä niitä mieluummin vuorotellen tähän tilanteeseen, ei kaikkia yhtä aikaa.

Seuraa uuden kissan reaktiota: jos se on utelias ja itsevarma, voit antaa sen tehdä kontaktia muihin kissoihin. Aran kissan kohdalla etene hitaasti ja varoen, vältä minkäänlaisia konflikteja.

Kun kissat alkavat kiinnittää huomiota myös muihin asioihin kuin toisiinsa, ollaan jo aika selvillä vesillä. Silloin uusi kissa ei ole enää vieras, joka pitää ajaa pois, vaan ennemminkin joku puolituttu, joka voi käydä reviirillä kääntymässä. Siitä on hyvä alkaa rakentaa ystävyyttä!

Laumaantuminen

Kissojen totuttua toisiinsa melko hyvin, niin ettei tappeluja synny, voit alkaa pitää turvahuoneen ovea enemmän auki. Pidä turvahuoneessa omaa hiekkalaatikkoa ja ala hitaasti myös ruokailuilla lähentää kissoja - älä laita kuppeja heti samalle alueelle, vaan tuo niitä varovasti lähekkäin ruokailu ruokailulta.

Yöt ja sellaiset ajat, jolloin et pysty kissoja valvomaan, kannattaa kissat vielä eristää, kunnes näet että ne alkavat sietää toisiaan hyvin. Kuten olen moneen kertaan toistanut: vältä mitä tahansa tappeluita alkuun. Joillekin tässä vaiheessa menee pari päivää, joillekin kuukausia. Esimerkiksi meidän oma Kirppu vietti yöt vielä kaksi viikkoa tulonsa jälkeen makuuhuoneessa.

Kaveri on kiva tyyny! t. Viuhti
Mistä sitten tietää, että kissat alkavat laumaantua? Selviä merkkejä ovat esimerkiksi yhteiset pesuhetket: kissat pesevät toisiaan. Jos ne mahtuvat samalle kupille ilman sähinöitä, eli jakavat ruokaa, ne usein ovat hyvin läheisissä väleissä. Usein myös yhdessä nukkuminen ja hiekkalaatikon jakaminen ovat merkkejä siitä, että kissat ovat samassa laumassa.

On kissoja, jotka oppivat sietämään toista kissaa, mutteivat koskaan laumaannu. Näille kissoille tulee aina olla omat hiekkalaatikot ja nukkumapaikat, sekä riittävästi huomiota. Tämä voi kuitenkin olla täysin onnistunut järjestely varsinkin kahden vanhemman, itsenäisen kissan kanssa, jos omistaja siihen vaan pystyy panostamaan!

Yksilö

Jokainen kissa on yksilö, ja sitä tulisi myös kohdella sellaisena. Aina siis näilläkään ohjeilla ei mene kuin Strömsössä. Joskus vain kissojen kemiat eivät mätsää, tai ne ovat liian samanlaisia tullakseen toimeen. Tutustuttaminen on pitkä prosessi ja usein hyvin palkitseva - loppujen lopuksi. Älä luovuta liian helposti - mutta muista, että ei kissaa voi pakottaakaan kenenkään kaveriksi!

Miten teillä tutustuminen on mennyt?

Copyright © Pissasirkus | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com