Pissasirkus-blogissa seurataan diagnosoidun pissakissan elämää ja sairautta. Välillä käsitellään elämää myös eläinsuojelullisesta näkökulmasta.

20. toukokuuta 2015

Kevään lääkärikiintiö

Sunnuntaina illalla huomattiin, että Tiuhtilla on nyt vähän leuka hassun näköinen. Syyksi paljastui turvotus. Kissa kuitenkin söi ja käyttäytyi muuten hyvin normaalisti. Päädyin kuitenkin maanantaina varaamaan lääkärin kaiken varalta, koska pelkäsin, että jotain mätää hampaassa on – kirjaimellisesti!

Oletin lääkärikäynnin olevan täynnä kynsiä ja hampaita käsivarressa, ja varoittelin asiasta jo aikaa varatessa. Osoittautuikin, että neiti meni kuljetuskoppaan ihan itse (vähän sähisten toki) ja lääkärissä käyttäytyi paljon kiltimmin kuin meidän kesykissat! Tarkempaa tutkimusta varten Tiuhti kuitenkin rauhoitettiin, koska piti päästä räpläämään paremmin suuta.

Hampaassa ei varsinaisesti näkynyt mitään ongelmaa, mutta turvotuksen vuoksi yläkulmahammas oli hiertänyt mätäpaiseen alahuuleen. Kuitenkaan alakulmahammas ei näyttänyt normaalilta, joten viikon päästä käymme kontrollissa. Tämän viikon ajalle neiti sai sitten antibioottia ja tulehduskipulääkettä, jos siellä kuitenkin ihan juuri on tulehtunut, niin ei pääse pahemmaksi menemään.

Lääkärillä oli hurjan pelottavaa.

Oma suurin huoleni oli kuitenkin, miten kissalle, joka ei anna koskettaa itseään eikä ole herkkusuu, saadaan antibiootti menemään. Osoittautui, että helposti – turvapaikkaan kaapin päälle paetessaan Tiuhti antoikin laittaa antibiootin ja kipulääkkeen suoraan suuhun nestemäisenä ruiskusta. Neiti on vielä säikky lääkärikäynnin jäljiltä, mutta alkaa muistuttaa jo omaa itseään.



Eikä tässä vielä kaikki! Sitten päädyttiin myös poikien kanssa lääkäriin eilen. Pojat on olleet melkoisia kakkatassuja, viimeisen viikon ajan, joten päädyin varaamaan heille lääkärikäynnin, mikäli antibioottikuuri olisi paikallaan.

Pienten kakkatassujen mielestä lääkärissä oli hurjan jännää ja kivaa. Molemmat punnittiin ja yleiskunto tutkittiin. Antibioottikuurin jätkät saivat 10 päiväksi, ja lisäksi pohdittiin poista ravintolisää auttamaan ripulin kiinteyttämisessä. Vakavasti asiasta ei lääkäri kuitenkaan huolehtinut, koska herrat ovat hyvässä kunnossa ja pirteitä (vähän liiankin...).



Rankan päivän jälkeen sitten vähän nukutti.

PS. Pahoittelen kännykkälaatua. En jaksanut ottaa kameraa mukaan eläinlääkärireissulle... !

1. toukokuuta 2015

Copyright © Pissasirkus | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com