Pissasirkus-blogissa seurataan diagnosoidun pissakissan elämää ja sairautta. Välillä käsitellään elämää myös eläinsuojelullisesta näkökulmasta.

22. kesäkuuta 2017

Uuden kodin paras paikka

Ai hä, tähän olit tulossa? Et ole enää.
Joku tarkkasilmäinen on ehkä huomannutkin, että Tiuhti ja Viuhti ovat lähteneet PESUn kotiaetsivistä vähin äänin.

Meidän pienet villikissat sohvatiikerit, ihan lähes täysin kesyyntyneet noin 8-vuotiaat rouvat saivat toukokuun lopussa uuden kodin - ja jäivät nyt pysyvästi meille. No, siltä näyttää, ettei ne tuolta sohvalta ainakaan ajatelleet enää kulumallakaan lähteä. Päädyin tähän ratkaisuun sen jälkeen, kun vähän puskettiin ruokatilanteessa ujosti jalkaa ja killiteltiin kehräillen silmiin - kyllä näiden rouvien paikka taitaa meillä olla, eikä enää missään muualla.

Kyselyitä on tullut vuosien varrella muutamia, mutta mikä mistäkin syystä sitten peruuntunut tai ei ole natsannut. Ei se kyllä oikeastaan harmita. Kyllähän rouvapariskunta on ollut meille jo perheenjäseniä pidempään.

Rouvat tulivat PESUlle vuonna 2012 isosta kissapopulaatiosta ja olivat olleet aika lailla vähällä sosiaalistamisella elämänsä ensimmäiset 3-4 vuotta: he olivat täysin aikuisia villiintyneitä kissoja tullessaan, ja todennäköisesti jo monet pennut tehneitä. Alkutilanteena kissat hyppivät seinillä ja säikkyivät ihmisiä. Muistan kuinka hurjia ne olivat vielä minulle tullessa vuonna 2014. Viuhti räppäsi mua lääkärireissulla ristikon läpi, kun olin varomaton. Pienessä pimussa on luonnetta.

Nyt Tiuhti tulee viereen sohvalle makoilemaan kun katsellaan telkkaria, ja Viuhti namien perässä syliin. Ja molemmat ovat usein ovella vastassa herkkuja kerjäämässä, kun ovikello soi ja vieraita tulee. En voisi olla ylpeämpi.

En olisi ikinä uskonut, että ne kesyyntyvät tuollaisiksi. Tarvittiin vain sopiva luottamus (ja lukematon määrä kananameja). Mutta niin ne vaan, aikuisetkin villit kesyyntyvät, kun vaan antaa mahdollisuuden ja kärsivällisyyttä, sekä lupauksen paremmasta elämästä.

Meidän rouvat <3

Kaippa mustakin nyt sitten näin vuosien eläinsuojelutoiminnan jälkeen tuli foster failure.

3. kesäkuuta 2017

Flunssa kuin flunssa? Asiaa mycoplasmasta ja klamydiasta

Virustauteja on lyhyesti jo sivuttukin yhdessä postauksessa, mutta käydäämpäs käsiksi nyt näihin ihaniin eläinsuojelun tuttaviin, mycoplasmaan ja klamydiaan, vähän tarkemmin – varsinkin, koska näitä kahta harvemmin valitettavasti yhä edelleen otetaan vakavasti.

Flunssa kuin flunssa?

Tässä muutamien vuosien aikana olen herännyt paremmin siihen, että valitettavasti flunssan hoitaminen vain kissaflunssana on hyödytöntä. Kissoilla on flunssia siinä missä ihmisilläkin. Ne voivat olla ohimeneviä ja pieniä, tai sitten erittäin vakavia ja henkeä uhkaavia. Oireisiin kuuluvat silmätulehdukset, kuume, erite nenässä ja silmissä, ruokahaluttomuus, väsyneisyys ja pärskähtely. Aiemmin on uskottu, että suuri osa kissojen ylähengitystietulehduksista aiheuttaa herpesvirus.

Tästä syystä moni lääkäri yhä edelleen työntää huolestuneen omistajan käteen Synolux-antibiootit kahdeksi viikoksi ja silmätipat oireiden mukaan. Ne saattavat tosiaankin lievittää oireita, mutta varsinainen tauti niillä ei välttämättä lähde. Virusperäisiä herpestä ja kalikia kissasta ei saakaan antibiootilla poistettua, vaan näitä hoidetaan oireenmukaisesti. Valitettavasti oman kokemukseni mukaan kuitenkin herpestä ja kalikia ylidiagnosoidaan, kun taas bakteeriperäisiä taudinaiheuttajia klamydiaa ja mycoplasmaa alidiagnosoidaan.

Useat laboratoriot tarjoavat nk. flunssapaneelia tai ylähengitystiepaneelia varmistaakseen taudin aiheuttajan. Hinta liikkuu noin yht. 100–120 eurossa ja yleensä niistä testataan yleisimmät neljä aiheuttajaa: herpes, kaliki, klamydia ja mycoplasma. Olemme nyt viimeisen kahden vuoden aikana PESUlla tehneet vakavasti flunssaisten kissojen kanssa yhden paneelin per populaatio, ja tulokset ovat olleet yllättäviä. Suurimmalla osalla oireet on aiheuttanut nimenomaan mycoplasma, eikä mikään virusperäinen!


Toki testeissä on löytynyt myös tavan herpestä ja kalikia, mutta selvästi vähemmän kuin olisi otsalohkolla osattu sanoa. Myös kaksi pesuetta sairasti klamydiaa; se nostatti rokotteen antamisen jälkeen pennuille korkean kuumeen ja olisi voinut olla jopa hengenvaarallinen, ellei oltaisi päästy nopeasti lääkäriin.

Korkea kuume ja vetämättömyys

Rokotteet ovat mielestäni erittäin hyvä asia – korostan tätä nyt heti tähän alkuun. Omasta mielestäni jokainen kissa tulisi rokottaa vähintään kolmoisrokotteella, vaikka kissa olisi sisäkissa. Nykyään Purevax RCP (kissarutto, herpes, caliki) on aikuisella kissalla valmistajan arvion mukaan voimassa jo kolme vuotta, joka myös auttaa siinä, ettei kissaa ylirokoteta. Tiheästi rokottamisesta samaan paikkaan voi seurata mm. sarkoomaa.

Oman kokemuksen mukaan kuitenkin olen huomannut, että yleensä nämä bakteeriperäiset sairaudet tulevat esiin parhaiten silloin, kun eläinsuojelutaustainen pentu saa ensimmäisen rokotteensa. Koska nykyään ei tarjolla enää Suomessa ole kokonaan kuollutta rokotetta (esim. Fel-O-Vax), lykkäämme tautialtistusta ja rokottamista pennulla mahdollisimman myöhään (esim. 10-viikkoiseksi). Pienellä pennulla, jonka emoa ei ole rokotettu ja joka pahimmassa tapauksessa on muutenkin riskitapaus, rokote voi laukaista todella pahan sairauden immuniteetin ollessa jo muutenkin vaarantunut.

Nykyään siis jännätään, onko kohta sairastupa pystyssä, kun silmämääräisesti terveet pennut menevät lääkäriin rokotuksille. Usein tauti puhkeaa noin 2–3 viikkoa rokotuksesta. Jos kissalle nousee tällöin korkea kuume, sen ruokahalu katoaa ja se kuivuu, eikä tautirasitteesta ole tietoa, testi kannattaa tehdä. Tiedetään ainakin, mitä hoidetaan. 

Mycoplasma on pahimmissa tapauksissa hengenvaarallinen kissalle, sillä se nostattaa korkean kuumeen ja varsinkin nuori kissa kuivuu nopeasti. Keuhkot rohisevat ja räkä kerääntyy nenään, jolloin ruokakaan ei maistu. Pahimmissa tapauksissa mycoplasma aiheuttaa keuhkokuumeen (kuten ihmiselläkin) joka arpeuttaa keuhkoja. Arpeumia ei voida enää myöhemmin poistaa, vaan ne ovat tulleet jäädäkseen.

Tämä kuvan kissa tuli mycoplasmaa sairastaen. Valitettavasti hänen kohdallaan jouduimme päätymään eutanasiaan, sillä mycoplasman lisäksi kissalla oli niin iso kasvain, joka ulottui korvasta henkitorven viereen kaulalle, että sitä ei oltaisi enää pystytty poistamaan kunnolla. Surku vietti meillä yhden yön. 

28 days later

Kun tiedetään, mitä hoidetaan, hoidon suunnittelu on varsin suoraviivaista. Molempiin, klamydiaan ja mycoplasmaan käyvät aika lailla samat antibiootit. Isoin ongelma hoidon suunnittelussa on kissan ikä ja yleisvointi.

Mycoplasman ja klamydian hoitoon voidaan käyttää oireita lievittämään myös amoksilliiniklavuliinihappoa (esim. Synolux), mutta suositeltavimmat antibiootit ovat tetrasykliini ja doksisykliini. Näistä kumpaakaan ei suositella kasvuikäiselle kissalle, sillä ne vaikuttavat kissan luuston ja nivelten kehittymiseen. Toisaalta kuitenkin kannattaa tehdä myös riskianalyysi, sillä jos mycoplasma uhkaa kissan henkeä, riski kehityshäiriöihin on pienempi kuin riski hengelle.

Klamydia myös leviää muihin perheen kissoihin eritteiden kautta varsin nopeasti. Tämän vuoksi klamydian ollessa kyseessä on täysin turhaa hoitaa ainoastaan osaa kissoista, vaan kerralla koko lauma. Jos yhdeltä siis löytyy klamydia, todennäköistä on, että se on tarttunut tai tarttuu pian muihinkin kissoihin.

Mycoplasma on kaikeksi onneksi melko huonosti tarttuva oireettomana. Nykysuositus on, että mycoplasma hoidetaan ainoastaan oireilevalta yksilöltä, mutta PESUlla olemme pitäneet ohjenuorana että kaikki oireilevan yksilön kanssa tekemisissä olleet hoidetaan. On hyödytöntä, jos ensin hoidetaan yksi oireileva ja hän saa uuden tartunnan laumatoveriltaan, joka saa oireet vasta viikon kuluttua ensimmäisen kuurin loppumisesta.

Hoitosuositus

Olemme tehneet itse linjauksen, että kaikki yli 7 kuukauden ikäiset kissat hoidetaan jo doksisykliinillä ennen uuteen kotiin menoa, mikäli populaatiossa on klamydiaa tai mycoplasmaa. Tämä siksi, että emme halua riskeerata taudin leviämistä, ja toisekseen siksi, että stressitilanne (uuteen kotiin muuttaminen) myös altistaa tietenkin taudin puhkeamiselle. Alle 7 kk ikäisillä kissoilla lievennetään oiretta esim. Synoluxilla ja paikallishoidolla, riskiarvion mukaan voidaan aloittaa hoito myös järeämmillä aseilla. Näille pennuille mycoplasma- ja/tai klamydia-altistus kirjataan luovutussopimukseen ja kerrotaan omistajalle, että kissa tulee hoitaa, kun se on tarpeeksi vanha.

Kuuri on pitkä molempiin: 28 vuorokautta. Joissain lähteissä mainitaan, että jo kolmen viikon (21 pv.) kuurin pitäisi tehota, mutta oma eläinlääkärimme suosittelee pidempää kuuria, että taudinaiheuttaja saadaan nitistettyä kerralla pois. Lisäksi doksisykliiniin liittyy se vaikeus, että jäädessään ruokatorveen se syövyttää limakalvoja, joten pillerin antamisen jälkeen kissalle pitää antaa joko heti ruokaa tai ruutata perään vettä. Doksisykliinin saa apteekin henkilökunnan mukaan myös murskata pieneen määrään ruokaa, mutta on tärkeää, että kissa sen jälkeen syö myös muuta ruokaa, että lääke huuhtoutuu pois limakalvoilta.

Imettävää tai tiinettä kissaa ei voi hoitaa doksisykliinillä, ja varovainen tulee olla myös muiden alentuneen immuniteetin kissojen kanssa. Näissä tapauksissa kannattaa keskustella asiasta kattavasti hoitavan eläinlääkärin kanssa.

Toipuminen

Mauno-herra (ex. Voltaire) omassa kodissaan aikuisena. Hän on yksi suurista filosofeista ja se pentue hoidettiin meillä klamydian varalta. Valitettavasti myös uudessa kodissa on jouduttu antibioottikuureja syöttämään. Lauma on siitä huolimatta pysynyt erittäin hyvinvoivana.. ja Mauno hurjana riiviönä <3 

Kissa voi toipua erinomaisesti klamydiasta ja mycoplasmasta, joten niiden sairastaminen ei ole maailmanloppu. Tulee kuitenkin muistaa, että kumpikaan kyseessä oleva sairaus ei silti ole pikkujuttu, vaan ihan potentiaalisesti jopa hengenvaarallinen kissalle, jolla on huono vastustuskyky. Antibioottiresistenssin vuoksi olisi erittäin suositeltavaa otattaa epäilystä aina flunssapaneeli ja lääkitä tauteja täsmäiskuna oikealla antibiootilla ja oikean mittaisella kuurilla.

Virusinfektioissa kuten herpeksessä ja kalikissa ohjeena on oireenmukainen hoito, koska molemmat voivat aiheuttaa sekundäärisiä bakteeri-infektioita. Tällöin hoidosta kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa. Varsinaisesti viruksia ei kuitenkaan kissasta pois saa.

26. toukokuuta 2017

Piilossa

Mitä luulette, montako pientä kissaa mahtuu tällaiseen laatikkoon?



Vastaus on neljä. Isoa. Kollia. (Joita nyt vaan vähän pelottaa.)


Kuvassa näkyy asianomaisia vaan kolme, mutta se neljäs on heidän edessään pötkönä. Huokaus... 

Meet the Daltons! Herrat lähtevät meiltä uusiin tilapäiskoteihin 1.6. mutta sitä ennen saavat nauttia saunasviitistään. Ikää on ruskeavalkoisella ehkä alle 2 vuotta, loput ovat kesän 2016 pentuja.

18. huhtikuuta 2017

Vika korvien välissä – vai idiopaattinen kystiitti?

Kevään tullessa olen huomannut että niin Pesu-rintamalla kuin meillä omassa kodissa on ollut paljon pissaongelmia. Ja kun pissaongelmia varten tämä blogi on perustettu, niin syvennytääs jälleen siihen itseensä – kissanpissaan.
PESUlainen Hissu-kissa oli meillä vuonna 2014 hätämajoituksessa ja hutipissailua esiintyi, tietenkin. Uusi tilapäiskoti kuitenkin ratkaisi tilanteen hienosti ja Hissu oli sisäsiisti, kun lähti omaan kotiinsa. <3 

Pissaongelmat ovat kissoilla erittäin yleisiä ja valitettavasti myös kaikkein väärinymmärretympiä. Lähes joka päivä bongaan Facebookin joltain palstalta pohdintaa kissan hutipissailusta. Usein neuvoja on laidasta laitaan, joku ehdottaa lääkärikäyntiä, kun taas toinen kissan vapaata ulkoilua. Lisäksi on myös vielä vanhaa koulukuntaa, joka ehdottaa kissan nenän työntämistä pissalammikkoon. PS. Se ei toimi (– mitä itse oppisit tästä? No niimpä, inhoamaan kyseistä henkilöä. Mitä luulet, että kissa miettii?).

Pissaongelmista puhuttaessa tarvitsee kuitenkin muistaa, että kissa on elävä eläin, jolle kiputila on todellinen. Kannattaa siis ihan ensimmäiseksi poissulkea fyysiset syyt, kuten bakteereista aiheutunut akuutti kystiitti tai virtsakiteet. Myös normaalia korkeampi pH (kissan normaali pH on noin 6 tienoilla) saattaa aiheuttaa herkästi hutipissailua, joten myös siihen tulisi puuttua esimerkiksi ruokinnallisesti.

Varsinainen idiopaattinen kystiitti on kuitenkin myös fyysinen syy, vaikka usein siitä puhutaankin vikana korvien välissä. Idiopaattinen kystiitti herkästi sekoitetaan käytöshäiriöihin, koska toinen voi olla syy-seuraus -suhdetta toisesta. Täytyy kuitenkin muistaa, että idiopaattinen kystiitti on kivulias rakon tulehdustila, ja erittäin todellinen kissalle. Sitä ei voi jättää hoitamatta tai toivoa sen katoavan.

Mikä IK?

Idiopaattinen kystiitti on rakon steriili tulehdustila. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rakossa on tulehdus, johon antibiootit eivät tehoa. Idiopaattinen kystiitti on kissalle aivan yhtä kivulias kuin bakteeritulehdus. Idiopaattisessa kystiitissä rakon seinämän limakalvo ohenee, eikä pysty suojaamaan rakon seinämää riittävästi, joka aiheuttaa jatkuvan kivun sisäelimiin. Oireita voi olla ärtyneestä käytöksestä vessalaatikossa ravaamiseen, liialliseen hellyydenkipeyteen tai vaikka vatsan karvattomaksi nuolemiseen. Ja tietenkin, hutipissailu on yksi isoimmista oireista minkä vuoksi lääkäriin usein hakeudutaan tai kissasta luovutaan.

Syitä idiopaattisen kystiitin puhkeamiseen on lukuisia. Usein ajatellaan stressin olevan isoin vaikutin. Myös perintötekijät ja aiempi sairaushistoria (virtsakiteet, akuutti kystiitti, pohjalla olevat perussairaudet) vaikuttavat idiopaattisen kystiitin puhkeamiseen.

Idiopaattinen kystiitti on seuraus jostain – näin ollen sille on vaikea määrätä yhtä yksiselitteistä hoitoa. Oiretta, eli kipua, hoidetaan tulehduskipulääkkeellä ja syytä, monesti stressiä, ehkäisemällä.

Satoja euroja eläinlääkäriin

Pissakissataloudessa hermot ovat usein riekaleina. Tiedän omasta kokemuksesta, että mikään ei ole sen ikävämpää kuin tulla kotiin ja huomata että illalla pesemällesi sohvalle on pissattu viiteen kertaan ja laatikon eteen kaksi. Parhaassa tapauksessa kengät ovat kissanpissan peitossa. Jatkuva siivoaminen ja kissanpissan haju syövät miestä, kun tuntuu ettei tämä koskaan lopu.

Tähän soppaan kun vielä lyö sen, että jokainen kerta klinikalla vie usein satoja euroja lompakosta eikä todellista ratkaisua tunnu löytyvän, kenellä tahansa voi kamelin selkä katketa.


Idiopaattiseen kystiittiin yhä edelleen suhtaudutaan ajatuksella "kun syytä ei löydy, sen täytyy olla idiopaattista". Monesti idiopaattinen kystiitti diagnosoidaan, kun akuuttia kystiittiä tai virtsakiteitä ei löydy. Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen! Kissa voi pissailla monenlaisesta erilaisesta syystä ilman, että kyseessä on idiopaattinen kystiitti.

Idiopaattisen kystiitin diagnosointi on poissulkemista. Ensin poissuljetaan muut fyysiset syyt – virtsan bakteeriviljely akuutin kystiitin poissulkemiseksi; sakka, ominaispaino ja pH virtsakiteiden poissulkemiseksi ja sitten vielä muuttuneet laatikko-olosuhteet käytöshäiriöiden poissulkemiseksi.

Mikä on käytösongelma ja mikä idiopaattinen kystiitti?

Kannattaa muistaa, että vaikka ongelmakäytös ei oletusarvoisesti ole idiopaattista kystiittiä, pitkään jatkunut ongelmatilanne voi sen aiheuttaa. Kissalla esimerkiksi vessarauhan häiritseminen monesti aiheuttaa hutipissailua, ja pitkään jatkunut häirintätilanne stressiä, joka taas voi aiheuttaa idiopaattisen kystiitin.

Ensimmäiseksi, kun muut fyysiset syyt ovat poissuljettu, kannattaa käydä läpi ilmiselvimmät stressin aiheet. Onko kuivike vaihtunut? Ovatko vessojen paikat vaihtuneet? Onko vessoja tarpeeksi (kissojen määrä + 1 optimi)? Onko elämässä muita muutoksia: pakkaaminen muuttoa varten, muutto itsessään, uusi asunto, uudet huonekalut, uusi miesystävä tai naisystävä? Tuleeko jostain tuntemattoman tai uuden kissan hajua, jota kissa voisi stressata?

Jos niistä ei löydy mitään selkää syytä, kannattaa ulottaa mietintä syvemmälle kissojen keskinäisiin suhteisiin. Ovatko kissat enemmän yksin kuin aiemmin? Onko lauma muuttunut? Onko kissojen laumasuhteissa jotain, mitä ei ensisilmäyksellä huomaa? Vahtiiko joku hiekkalaatikkoja omina resursseinaan? Meneekö leikki liian rajuksi? Vaikka kissat olisivat olleet koko elämänsä yhdessä, se ei tarkoita, että niillä ei olisi keskinäisiä ongelmia.

Yksi minua mietityttänyt asia on myös liiallinen riippuvuus toisesta kissasta. Joskus puhuimme eläinlääkärin kanssa tästä mahdollisuudesta, että kun pitkään toistensa seurassa ollut kissapariskunta, joista toinen oli koko elämänsä hutipissaillut, että voisiko kissojen keskinäinen suhde olla jopa epäterveen riippuvainen ja tämä valtasuhde sitten aiheuttaa stressiä pissailijalle. Faktatietoa minulla tästä ei ole. Mutta aihe on ehdottomasti miettimisen arvoinen, varsinkin jos mitään muuta ilmiselvää syytä ei löydy.

Kissa on erittäin reviiritietoinen eläin ja suojelee omaa reviiriään uhkilta, mitä tuntemattomat asiat, esineet tai eläimet sille edustavat. Monesti pissailu on yksi tapa tuntea olonsa turvalliseksi tai merkitä omaa reviiriä. Pitkään jatkunut stressi kuitenkin aiheuttaa idiopaattista kystiittiä, joka on vaikeampi hoitaa, joten käytösongelmiin tulisi puuttua heti. Vaikka suoraa yhtäläisyysmerkkiä käytösongelman ja idiopaattisen kystiitin väliin ei voi vetää, ovat ne jonkin verran päällekäisiä ongelmia.

Turvallisuus on kaiken A ja O

Stressinaiheiden salapoliiseilu on vaikeaa – kissa kun ei osaa puhua. Tilannetta tulee kuitenkin aktiivisesti ehkäistä menemästä pahemmaksi. Esimerkiksi Feliway-haihdutin on hyvä hankinta, koska se tuo synteettistä kissan naamaferomonia "turvallistuttamaan" asuntoa. Tästä huolimatta varsinaista stressin aihetta tulisi selvittää, koska Feliway ei usein yksin riitä ratkaisemaan idiopaattista tulehduskierrettä. Se voi kuitenkin lievittää oireita ja joissain tapauksissa auttaa kissoja sietämään toisiaan paremmin.

Nykyään vanhemmillani vaikuttava Ilona-kissa joutui vaihtamaan kotiaan idiopaattisen kystiitin vuoksi. Ilona oli pennusta asti ollut samojen kissojen seurana, mutta aloitti oireilun vasta 2-vuotiaana. Oireilu kerkesi mennä niin pahaksi, että Ilona kävi pissalla jo hellan päällä. Eri ympäristö ja sopiva, muttei päällekäyvä, kissakaveri ovat auttaneet ongelman poispysymisessä.

Muita kokeiltavia stressiä lievittäviä asioita ovat mm.

  • Royal Canin Calm -ruoka
    Saa eläinlääkäriasemilta. Ruoan vaikutus pohjautuu maitoproteiinin rauhoittavaan vaikutukseen. Koska en ole tieteilijä, en osaa sanoa onko kyseessä vain lumevaikutus, mutta itse olen kokeillut muutamilla villiintyneillä ja koen että ruoasta on hyötyä.
  • Calmex-tahna
    Meillä hyvin vastaanotettu samaan teoriaan pohjaava kuin aiempi, mutta tahnamuodossa – kissat eivät tunnu kuitenkaan mausta tykkäävän.
  • Pet Remedy -haihdutin
    Yrttipohjainen haihdutin vähentämään ympäristöstä johtuvaa stressiä.
  • Cystaid-kapselit
    Cystaid vahvistaa rakon seinämiä ja vähentää näin myös kivun tunnetta.
  • Aktivointi! Idiopaattinen kystiitti voi olla merkki myös kissan turhautumisesta ja siitä johtuvasta stressistä. Toisaalta se voi olla oire myös toisen kissan turhautumisesta – toinen kissa vaan purkaa turhautumisensa pissakissaan ja aiheuttaa näin pissakissalle valtavan stressin. Kissat ovat syntyneet saalistamaan – ne eivät ole sohvatyynyjä.  
Muista, että idiopaattista kystiittiä hoidetaan nimenomaan tulehduskipulääkkeellä, jonka eläinlääkäri määrää. IK-kissan omistajalla pitäisi olla taskut täynnä kipulääkettä minimoidakseen kissan kokeman kivun. Keskustele eläinlääkärin kanssa kuriin aloitusajankohdasta. Tulehduskipulääke ei ole ratkaisu ongelman aiheuttajaan, mutta välttämätön osa hoitoa.

Kaikkea idiopaattisen kystiitin syitä ja hoitokeinoja on vaikea laittaa yhteen tekstiin. Toivonkin, että jos sinulta löytyy omakohtaisia kokemuksia, kirjoita kommentti! 

6. huhtikuuta 2017

Hipsu

Hipsu on ollut meillä nyt kohta kaksi kuukautta. Se on yksi sydäntäsärkevimmistä tapauksista joita olen hoitanut koko eläinsuojeluhistoriani aikana. Hipsu on ensinnäkin pieni kissa: varsinaista painoa on varmasti alle kaksi kiloa. Mutta sen tahdonvoima ja selviytymiskyky ovat jotain ihan käsittämätöntä.

Hipsu on päässyt jo valtakunnalliseen mediaankin SEYn julkaisemassa Eläinten Ystävä -lehdessä 3/2016. Hän on populaatio-asukki, jota luulin loukuttaessani vielä pennuksi tai nuoreksi kissaksi – siis ihan maksimissaan vuoden vanhaksi. Kun Hipsu meni hammaslääkäriin, huomattiin että kissa on vähintään 3-vuotias. Ehkä jopa viisi. Hampaita suussa oli lääkräiin mennessä vain 11, ja niistä valtaosa jouduttiin poistamaan pahojen syöpymien vuoksi. Hipsun ensimmäiset eläinlääkärilaskut olivat yli 900 euroa.

Hipsu ei ole ihmisen julmuuden uhri, vaan enemmänkin ehkä tietämättömyyden ja vanhojen tapojen. Kissojen pito oli kuitenkin holtitonta – paikan päältä noudettiin omistajan luvalla kaksikymmentä kissaa, useat niistä pentuja ja lisää syntyi tilapäiskodissa. Kissoilla oli väiveitä, korvissa tulehdusta, osalla virtsatietulehdusta ja muita pienempiä ongelmia. Kaikki kantoivat mycoplasmaa. Yksi kissoista oli FIV-positiivinen.



Hipsu loukutuspaikalla kuvattuna kesällä 2016.

Kovan onnen kissa

Hipsu siirtyi meille tehohoitoon siksi, että sen tilanne oli jo pitkään huonontunut hammasoperaation jälkeen. Kissa laihtui. Hipsulle olisi ollut tässä vaiheessa jo omistajaehdokas, mutta klinikkapäivässä otetut verikokeet kertoivat, ettei Hipsu olisi missään nimessä luovutuskuntoinen.

Hipsun albumiini/globuliini -suhde viittasi FIP:iin (0,23). Kissan ainoa oire oli kuitenkin laihtuminen, ja se oli muuten pirteä: se leikki kaverikissansa kanssa ja muuten oli hyvin tietoinen ympäristöstään. Päädyimme tutkimaan asiaa siis tarkemmin.

Kaksi viikkoa myöhemmin, Nutriplus-kuurin jälkeen albumiini- ja globuliiniarvot mitattiin uudelleen: ne olivat parantuneet huomattavasti (suhde 0,40). Kissa oli yhä kuitenkin erittäin laiha. Eläinlääkärin kanssa punnittuamme tilannetta Hipsu määrättiin B-vitamiinipistoksille. Koska nämä ovat haastavia antaa kotioloissa, varsinkin kissalle, jota ei erityisesti voi käsitellä, Hipsu muutti meille tehohoitoon.

Hipsu sai antibiootin oletettuun suolistotulehdukseen (Synolux), vitamiinitahnaa (Nutriplus), B-vitamiinia viikottaisina pistoksina, enteromicropastaa ripulin hallitsemiseksi ja vatsaystävällistä, helposti sulavaa ruokaa (Hill's I/D pussissa ja purkissa). Alkuun kissa ahmi ruokaa kuin hevonen. Annetut vitamiinipistokset tehostivat ruokahalua, joka oli aiemman tilapäiskodin kokemuksen mukaan tehostunut jo Nutriplussalla.

Parin päivän jälkeen neiti ilmoitti harmistuksensa ruoan yksipuolisuuteen. Sen oli selkeästi nälkä, mutta vatsaystävällinen ruoka ei sille kelvannut. Hain Royal Caninin Gastro Intestinal -pussiruokaa, mikä ei myöskään mennyt yksittäisien pussien närppimistä lukuunottamatta. Otin riskin ja tarjosin neidille Mush Vaisto Cat -barffipullia, sillä jotain se olisi pakko saada syömään. Ne upposivat kuin veitsi sulaan voihin: kissa saattoi syödä jopa 9 kana–sika -pullaa päivän aikana. Ainakin ruoka oli hyvin proteiinipitoista, mutta tietenkin loi meille myös vitamiininlisäysongelman, joten ruokaan alettiin lisätä myös vitamiineja kuten se olisi raakaruokadieetillä.

Ensimmäisen punnituksen jälkeen paino oli noussut 800 grammaa, noin viikossa. Meillä hengähdettiin syvään helpotuksesta.

Matomaha

Ei mennyt kuin hetki, kun paino alkoi nousta hurjalla tahdilla – ja vatsa kasvaa. Vatsan kasvu oli päivittäistä ja ensimmäisenä epäilykset kohdistettiin sisäloisiin. Totta kai, luonnollisesti nyt kun kissa saa vitamiinitehosteita ja syö hyvin proteiinipitoista ruokaa, myös madotkin alkavat lisääntyä kuhinalla.

Hipsu sai kuurin Axiluria, millä ei ollut mitään tehoa. Sen jälkeen kokeilimme Flubenolia, koska Hipsu oli kuitenkin saanut jo edellisessä paikassa kaksi kuuria Axiluria – ehkä madoille oli kehittynyt resistenssiä. Flubenolilla ei ollut mitään vaikutusta. Aloin huolestua, ja varasin ajan lääkäriin.

Tulokset olivat musertavia. Verikokeista selvisi, että Hipsun albumiini/globuliini -suhde oli tippunut alle 0,20 ja viittasi näin jälleen FIPiin.

Vatsaontelo oli, kuten pelkäsin, täynnä nestettä, joka on yksi märän FIPin selkeimmistä oireista. Hipsu kuitenkin itse oli pirteä ja ruoka maistui edelleen hyvin, joten FIP ei kuulostanut osuvimmalta vaihtoehdolta – märkä FIP kun tappaisi kissan päivissä, eikä sille ole mitään tehtävissä. Eläinlääkäriin vientihetkellä Hipsun vatsa oli kasvanut säännöllisesti jo yli viikon verran.

Vatsanesteestä otettiin näyte, joka lähetettiin laboratorioon tutkittavaksi. Näytteestä tutkittiin, onko siinä FECV- tai FIPV-viruksia. Idexxillä on nykyään testi, joka pystyy erottamaan normaalin coronaviruksen muuntuneesta viruksesta. Testin voi kuitenkin tehdä vain esimerkiksi vatsaontelonesteestä. Ajattelin tähän päivään mennessä sen olevan täysin turha, koska kun vatsaontelonestettä alkaa kissaan kerääntyä, yleensä peli on jo menetetty. Hipsun tapauksessa testi kuitenkin oli melko hyödyllinen diagnostiikan työkalu.

Otimme Hipsusta myös uuden laajan verikokeen poissulkeaksemme kaikki elimelliset ongelmat – maksan, munuaiset ym. Mitään muuta ei löytynyt kuin huono albumiini–globuliinisuhde. Hipsun elimistö hukkasi proteiineja, joka aiheutti nesteen kertymisen vatsaan.

Lähdimme kotiin eläinlääkäristä varsin apealla mielialalla. Jos kyseessä on FIP, mitä tehdään? Onko Hipsun seuraava käynti eutanasia? Voimmeko kokeilla tässä välissä jotain? Saimme tuolta käynniltä tujumman antibiootin oletettuun suolistotulehdukseen, koska Hipsun vatsa oli yhä löysällä. Kissa ei tuntunut siitä itse välittävän – se oli hyvin pirteä ja edelleen naukui ruokaa.


Videossa näkee, kuinka kissalla on ruokahalu varsin hyvä.
Valitettavasti videossa näkyy myös kovasti laajentunut vatsa. 

Neuvoton

Tulokset vatsanesteestä tulivat noin viikon kuluessa. Niitä oli tuskaa odottaa. Lopputulos oli erittäin ikävä: vatsaontelonesteestä löytyi niin normaalia coronavirusta (FECV) kuin myös muuntunutta virusta (FIPV).


Hipsun tulokset, ikä, vointi tai oireet eivät kuitenkaan sopineet FIPiin. FIPissä on kahta eri muotoa: kuiva (laihtuminen, näivettyminen, neurologiset oireet, tulehdukset eri puolilla kehoa – kuukausissa) ja märkä (oksentelu, ripuli, ruokahalun vähentyminen, nesteen keräytyminen vatsaonteloon – päivissä). Hipsulla tuntui olevan näiden välimuoto. Muita vaihtoehtoja olivat käytännössä lymfooma ja hyvin raju IBD. Kun selvittelin asiaa kotona lisää, IBD alkoi tuntua hyvin potentiaaliselta vaihtoehdolta kaikki oireet huomioiden. Esimerkiksi koiran IBD-tapauksissa on muotoja, joissa nestettä on alkanut kerääntyä vatsaonteloon.

IBD, inflammatory bowel disease, varmistetaan biopsialla, mutta siihen emme lähteneet. Se ei ole varsinaisesti yksi sairaus, vaan IBD:tä on laidasta laitaan. Oireistoon kuuluu mm. laihtuminen, satunnainen oksentelu ja ripuli. Mitä enemmän luin siitä, sitä enemmän se tuntui sopivan Hipsun tilanteeseen, vaikka muuntunut coronavirus kissasta löytyi.

Olimme puhuneet kortisonin mahdollisuudesta jo näytettä ottaessa. Ongelma kuitenkin oli, että jos kortisoni aloitettaisiin ja kyseessä olisi FIP, kissan kunto romahtaisi, todennäköisesti tunneissa. Kortisoni on IBD:n ja lymfooman hoidossa yksi vaihtoehdoista, mutta se on monesti viimeinen, mitä kokeillaan.

Päivän miettimisen ja selvittelyn jälkeen päädyimme siihen, että kortisonia kokeiltaisiin vielä viimeisenä vaihtoehtona. Toinen vaihtoehto Hipsulle olisi ollut eutanasia. Halusimme antaa vielä mahdollisuuden: tämä kissa halusi elää. Se oli pirteä ja yhä kiinnostunut ympäristöstään (ja etenkin ruoasta), joten pääkoppaani ei yksinkertaisesti mahtunut se todennäköisin, mihin kaikki todisteet osoittivat, eli FIP.

Tuomiotorstai

Otin sen viikon torstain etäpäiväksi töistä, jotta voisin seurata kissaa tarkasti ja mikäli vointi huononisi, pääsisimme heti lääkäriin viimeiselle matkalle. Hain kortisonit aamulla apteekista ja kävimme vielä tyhjäämässä vatsaonteloa jonkin verran siltä varalta, että märkä FIP puhkeaisi ja alkaisi kerryttää vatsaonteloon nestettä enemmän nopealla aikataululla. Hipsun vatsasta otettiin 7 kahdentoista millin näyteputkea vatsanestettä. Yhteensä yli 70 milliä. Sinne jäi vielä lisää.



Kortisonia ensimmäisen kerran annostellessani Hipsun ruokaan tuli itku – olo oli kuin pyövelillä. Perustelin päätöksen sillä, että kokeilisin tämän vaihtoehdon myös omien kissojeni kohdalla. Hipsun elinvoima, ja tahto elää olivat vielä hyvissä voimissaan eikä se tuntunut olevan kivuissaan. Ja jos FIP tulisi päälle, olisi ainakin varmaa, että eutanasia on ainoa oikea vaihtoehto. Hoitamatta sitä ei voinut tietenkään, missään nimessä jättää.

Eläimen omistamisen kanssa tulee aina tietty vastuu, joka ulottuu myös hyvään kuolemaan. Yksikään eläin ei saisi kärsiä ihmisen päättämättömyyden tai itsekkyyden vuoksi. Pohdin tätä paljon edeltävänä iltana ja samana aamuna – olenko nyt itsekäs? Haluan uskoa, että tein päätöksen objektiivisesti. Kysyin usealta toimijalta myös apua päätökseen, koska pelkäsin kiintyneeni Hipsuun liikaa ja näin tehneeni päätökseni väärältä pohjalta.

Loppujen lopuksi olin hyvin onnellinen siitä, että kokeilimme kortisonin vielä viimeisenä vaihtoehtona. Hipsu toipui. Se otti viimeisen mahdollisuuden avosylin vastaan ja sen elimistö alkoi toipua.

"NÄLKÄKUOLEMA!"

Hipsu on yhä meillä tehohoidossa. Se ei ole vieläkään luovutuskuntoinen, mutta ei tunnu itse tiedostavan olevansa kipeä millään tavalla. Se pissaa huti – ilmeisesti tottumuksesta, koska siltä on hoidettu virtsatietulehduskin ja tällä hetkellä se ei vaivaa – ja välillä vatsa on varpusparvella. Viikon kuluessa sille on alkanut kertyä massaa ja selkänikamat eivät tunnu enää niin terävästi käteen silittäessä. Ja aivan, kissaa pystyy nyt myös silittämään!

Kortisonia se tulee saamaan loppuelämänsä, joskin hyvin pienellä päivittäisannoksella. Kortisoni ei ole mikään pikkujuttu, ja yleensä IBD yritetään saada kuriin ruokinnallisin keinoin. Hipsun tapauksessa se ei kuitenkaan onnistunut. Toivon, että kissa saa vielä useita onnellisia elinvuosia. Ikinä ei myöskään voi tietää, aktivoituuko muuntunut FIP-virus Hipsussa ja aiheuttaa FIPin. Riski on olemassa, mutta se on sama kuin muissakin muuntuneelle virukselle altistuneissa kissoissa. FIP ei välttämättä koskaan puhkea. Tai sitten puhkeaa.

En vielä tiedä, mitä Hipsun kanssa tehdään tulevaisuudessa. Soittelimme ennen kortisonin aloittamista uuden omistajaehdokkaan kanssa ja päädyimme yhteistuumin siihen, että hän alkaa etsiä toista kissaehdokasta itselleen. En uskaltanut luvata, että Hipsu paranee, tai vaikka parantuisikin, koska se olisi luovutuskuntoinen, joten se oli paras ratkaisu kaikkien näkökulmasta.

Hipsu haluaisi kuitenkin lähettää teille blogin lukijoille terveisiä. Meinaan, että soittakaahan eläinsuojeluun – täällä tyhmässä paikassa saa ruokaa ainoastaan neljä kertaa päivässä ja se on AINA myöhässä!



7. maaliskuuta 2017

Rouvien vuosirokotteet ja Mörrinkäisen tulos

Nyt on kuulkaas jokainen pysyvän lauman jäsen käytetty lääkärissä tämän vuoden puolella! Kirppu kävi hammashoidossa 9.1., Mörri kasvaimen diagnosoinnissa ja poistossa 21.-22.2. ja Neffi 3.3. uusineen pissatulehduksen (stressiperäinen, ilmeisesti Mörrin tilapäinen eristäminen laumasta sai Neffin ahdistumaan) johdosta.

Tänään 7.3. kävivät sitten rouvamme Tiuhti ja Viuhti. Vähän pelkäsin, mitä sanomista sieltä tulee - viimeksi ollaan käyty rokotteilla 3v. sitten, ja silloin ei päästy kurkkaamaan oikeastaan ollenkaan suuhun. Tiuhtihan kävi jo kerran hampaiden poistossa, ja tietenkin pelkäsin että suun tilanne on taas huono.

Oman jännityksensä asiaan toi tietenkin myös pariskunnan kopittaminen, koska meillä ei ole tarjota nyt yhtäkään tyhjänä olevaa pienempää huonetta, jossa kopittaminen olisi onnistunut paremmin. Viuhtin kanssa asiaa katsottiin koulutukselliselta näkökulmalta ja edellisillan reenin johdosta aamulla opit olivat vielä otsalohkossa, ja koppaan mentiin hienosti minuutissa. Tiuhtin kanssa asia oli vähän vaativampi, koska hän yritti pyöriä olohuone-keittiö-akselilla ympäri minua pakoon - kun sain apukäden, homma oli alle minuutissa tehty. Saatiin kisuli eteiseen rauhoittumaan, josta saimme hänet nostettua kopan suulle ja Tiuhti käveli koppaan itse - naukuen sydäntäsärkevästi.

Molemmat rouvat käyttäytyivät lääkärissä ihan hurjan hienosti, ja rauhoitepiikit saatiin annosteltua ilman sen suurempia sähinöitä. Rauhoite annettiin siksi, että saatiin tutkittua molempien suut, silmät ja korvat huolella, sekä myös Viuhtin jalan tilanne uudelleen.

Uutiset olivat loistavia: Tiuhtilla oli yksi alkava FORL-muutos, joka tuskin tällä hetkellä teettää mitään huolta, ja jonkin verran hammaskiveä. Viuhtilla oli hyvin niukasti hammaskiveä - en ole ikinä nähnyt näin puhdasta suuta tämäntaustaisella kissalla - ja yksi poisnypättävä etuhammas. Nämä toimenpiteet heille tehdään tässä vielä maaliskuun aikana.

Rouvat ovat tietenkin vähän säikähtäneitä toimenpiteestä ja molemmat karttavat pahaa tilapäiskotiäippää, mutta olen kyllä hurjan tyytyväinen.



Eilen sitten käytiin myös Mörrin kanssa tikkienpoistossa. Sunnuntaina illalla lioteltiin rupea tikkien päältä pois, että poisto käy paremmin. Mörri on reipas potilas ja toimenpiteet saadaan tehtyä kyllä tosi hienosti.



Valitettavasti tulokset eivät olleet niin onnellisia kuin olin vähän salaa toivonut. Kyseessä oli pyörösolusarkooma eli spindle cell sarcoma, ja haavan sijainnista johtuen leikkauksessa ei saatu täysin puhtaita marginaaleja (eivät saaneet tarpeeksi tervettä kudosta kasvaimen ympäriltä poistettua), joten pelko on, että kasvain saattaa levitä. Vaihtoehdot ovat nyt vähän vähissä: oikeastaan odotellaan nyt toipumista. Lääkäri myös väläytti mahdollisuutta koko jalan amputaatiosta. Jos kasvain on jo kuitenkin päässyt leviämään, amputaatio on täysin turha toimenpide.

Tässä nyt sitten pohditaan ja mietitään. Itse potilas voi tällä hetkellä erinomaisesti. Leikattu töppönen on jo lähes normaalin kokoinen, haava on parantunut hienosti ja tikit poistettiin tosiaan eilen. Tämän lisäksi Mörri astuu tassulle kuin vanha tekijä. Nyt häntä ei ole enää tarvinnut myöskään häkittää moneen päivään, vaan ollaan voitu luottaa siihen että tassu kestää jo vähän hyppyjäkin.

3. maaliskuuta 2017

Erikokoiset tossut

Tänään Mörrinkäinen pääsi vähän pidemmäksi aikaa jaloittelemaan. Ollaan pyritty jaloitteluun päivittäin niin että pystytään valvomaan ettei satuta itseään, ja nyt on kävely alkanut sujua jo lähes entiseen malliin. Edelleen kipeä tossu ei meinaa pysyä oikein päin kävellessä, mutta ontuminen, vaappuminen ja kaatuilu on huomattavasti, lähes kokonaan vähentynyt!


Päivän tossukuva, päivän yli viikon leikkauksesta. Tossu on muutaman koon liian iso vielä, mutta onneksi jo huomattavasti tuo turvotus on laskenut. Nyt alkaa iho kuoriutua (kuten kuvasta huomaa). Tassun turvotus johtui siis siitä, että sinne jäi paljon verta kun laskimo jouduttiin leikkauksessa katkaisemaan, eikä veri löytänyt pois tarpeeksi nopeasti. Pahimmillaan tassu oli pinkeä ja lämmin, kuin täytetty kumihanska, eikä Mörri pystynyt käyttämään sitä. Onneksi ystävissä on sairaanhoitajia, ja lähdettiin kokeilemaan tukisidettä turvotukseen. Päivittäinen hieronta, tukiside ja tassun ylhäälläpito auttoivat ja tilanne on alkanut normalisoitua. Vasta toissapäivänä eli tiistaina Mörri alkoi käyttää tassua.


Vähän parempi kuva itse leikkaushaavasta. Haava on pysynyt siistinä. Vähän se on vuotanut verta, joka on kovettunut, mutta ollaan putsailtu vain lämpimällä vedellä satunnaisesti, koska tikkien kohta on selkeästi kipeä. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun kissa ei älähtänyt haavan alueen kokeilemisesta, eli kipu on selkeästi vähentynyt.


Mörri alkaa olla myös oma pirteä itsensä. Kun tänään jaloiteltiin urakalla, hän venytteli hyvin nautinnollisesti ja monta kertaa ympäri asuntoa. Pidennetään jaloitteluhetkiä pikkuhiljaa niin, että kissa saa kuitenkin vielä tarvitsemaansa lepoa, mutta myös että lihakset alkaisivat jälleen vetreytyä ja vahvistua. Lisäksi ongelmana on yhä edelleen se, ettei haavaa saa nuolla, ja Neffi haluaisi tietenkin pestä laumaansa kuuluvaa Mörriä, joten tilannetta pitää jatkuvasti valvoa. No, ehkä Mörri saa jaloitella makkarin puolella sitten enemmän.


Kissoista ainoastaan Neffillä ei ollut tutka-Mörriin mitään mielipidettä. Tiuhti ja Viuhti ovat uteliaita mutta eivät uskaltaudu kauhean lähelle Mörriä ja hänen pelottavaa kauluria (siis mitäs jos se on vaikka tarttuvaa?) ja Kirppu on sitä mieltä, että maailmanloppu tulee. Sieltä tulee siis sähinää, murinaa, sylkemistä ja jos Mörri näistä huolimatta etenee Kirppua kohti, kuuluu kun Kirppu juoksee hetken aikaa paikallaan pakoon. 


Ei saatana, tuolla se kävelevä maailmanloppu nyt taas menee.


ALERT! ALERT! ALERT!


Pikkuhiljaa, eiköhän siitä vielä tassu tule, vaikka vähän huolissaan olenkin vielä. Koepalasta ei ole kuulunut takaisin. Voi hyvin mennä vielä ensi viikolle.

Ja arvatkaas mitä? Neffin kanssa huomenna lääkäriin. Täällä on taas pissarumba! Sitten onkin käyty kaikkien kolmen oman kissan kanssa lääkärissä akuutisti tässä heti vuoden 2017 aluksi. Ihanan kallista!

26. helmikuuta 2017

Sairastupa

Meillä on täällä näemmä eläinsairaalan toipumisosasto. Mörrin jalka operoitiin keskiviikkona ja toimenpide oli toivottua vaikeampi. Möltti oli kiinnittynyt laskimoon, ja sen läpi meni hermo. Hermo ja laskimo jouduttiin katkaisemaan ja aikaa meni tietenkin laskettua enemmän.

Ja tietenkin, koska Möltti oli aika iso poiston kohde ja leikkaus oli edellämainituista syistä melko vaikea, niin haava on myös iso ja kiinni metallitikein. Lisäksi ensimmäiset päivät kotiutumisesta kinttu oli painesiteessä laskimosuonen katkaisun vuoksi, joten kun paineside otettiin eläinlääkärin ohjeiden mukaan veke, se on nyt paisunut ihan järjettömän kokoiseksi ja näyttää entistä kamalammalta. *huoh*

Sanomattakin selvää, että potilas ei ole itse tyytyväinen tähän tilanteeseen.


Kauluri kiinnitettiin niin valjailla kuin sideharsolla, ettei meidän taikuri saa sitä keploteltua itseltään pois. Klinikalta ohjeeksi tuli myös se, ettei kissa saisi nyt rasittaa itseään tai millään tavalla riehua seuraavaan 10 päivään. Ahhah kun helppo nakki, kun kyseessä on lauman aktiivisin häröilijä!

Meillä on siis meidän makkarissa nyt iso koiran kevythäkki, joka saatiin lainaan, missä Mörrinkäinen joutuu päivänsä viettämään. Jonkin verran tietenkin pääsee myös jaloittelemaan, mutta ilmeisesti nyt on tärkeää, ettei tiukalla olevat tikit pääse yhtään repeytymään, koska ne on vaikean paikan vuoksi jouduttu kursimaan erittäin tiukalle. 

Kaikeksi onneksi potilas tuntuu itse tajuavan ettei nyt kannata kauheasti riehua, ja on varsin rauhallinen. Ruoka maistuu ja laatikkohommat sujuvat tassun kipeydestä huolimatta, mutta tämän kissaäipän sydäntä kylmää kyllä katsella tuota tassua, joka ei vielä toimi kunnolla. En tiedä johtuuko arastaminen hermon katkaisusta, nestekertymästä, haavan kipeydestä/tikkien tiukkuudesta vai laskimon katkaisusta, vai näiden asioiden yhteisvaikutuksesta, mutta kamala on kyllä menoa katsella ja toivoa parasta.

Vielä olisi yli viikko tikkienpoistoon. Sen jälkeenkin varmaan joudutaan kauluria pitämään, kun Mörrillä on historiaa haavojen nyppimisestä - se on tähän mennessä ainoa kissa, joka on nyppinyt sterilaatiohaavansa sen sulkeutumisen jälkeen uudelleen auki, ja vieläpä kahdesti. En nyt haluaisi nähdä tätä samaa kinttuhaavankin kanssa!

Kokonaisuudessaan kasvaimen poisto tuli maksamaan n. 460 € ja arviointikäynti vähän alle satasen. Totesin jo Mörrille, että tämän vuoden sairastelukiintiö voisi olla täysi. Mörri tuntui ymmärtävän, mutta Neffiltä meni ilmeisesti ohi - löysimpä tänään meinaan hutipissatkin, joten saapi nähdä käydäänkö kohta ottamassa pissatestiä :( 


Mörrinkäisen toipumisen lisäksi meillä on spa-osastolla tällä hetkellä imeytymishäiriöpotilas, pesulainen Hipsu. Neitokainen alkoi selittämättömästi laihtua ja painoa oli mittarissa meille muuttopäivänä 1,35 kg. Hän saa säännöllisesti B12-pistoksia ja siksi siis on nyt on erityistarkkailussa. Lisäksi hänellä on antibiootti päällä ja tietenkin pitää seurailla, että ruoka kelpuutetaan. 

Eikä siinä vielä kaikki. Näillä näkymin eristyshuoneeseen muuttanee toksoplasmoosia sairastava kissa, jonka lääkitys on haastavaa. 

On tämä saatana työmaa. 

22. helmikuuta 2017

Möltti

Eilen mietin, että pitäis blogia varmaan päivitellä. Lisäsin Villitassun bannerinkin ja pohdin että voisin ehkä kirjoitella siitä. Jääköön se toiseen kertaan.

Eilen illalla maattiin sohvalla Netflixaamassa, kun Mörri hyppäsi jälleen kerran tapansa mukaan syliin läheisyyttä ja rakkautta hakemaan. Syliin hypätessä huomasin jotain outoa toisessa etujalassa. Siihen oli ilmaantunut Möltti. Möltin koko on noin 2 x 2 cm ja se on kova kuin puuhelmi ihon alla, mutta ei liiku paikalta mihinkään.


Kissahan ei koko Möltin olemassaoloa tunnu edes huomaavan.

Tieto lisää tuskaa ja koska mieleen tuli ainoastaan huonoja vaihtoehtoja, niin pakkohan sitä oli päästä tänään eläinlääkärille. Kaikeksi onneksi meidän vakipaikka Evidensia Partola otti vastaan ja päästiin heti päivällä paikan päälle. Toivoin kovasti, että olisi ollut vaan mätäpaise pienestä haavasta. Vaan ei ollut mätäpaise, ei. Kiinteää kudosta.

Huomenna sitten vien kissan kello 8.00 Evidensia Nekalaan ja päästetään viattomassa kissassa loisiva Möltti päiviltään. Patologillekin sen matka taitaa viedä, että saadaan selvitettyä, mikä on Möltti on lajiaan. Onneksi se loisii etutassun yläosassa ja on varmaankin helppo poistaa.

Mörrinkäinen on vähän loukkaantunut siitä, että palvelija osallistuu Facebook-haasteeseen eläinrääkkäystä vastaan, mutta silti häntä kidutetaan eläinlääkärissä ja pökitään neuloilla. En vielä hennonnut kertoa, että aamulla ei ruokaa tipu ja toimenpidehuone kutsuu uudelleen...


Copyright © Pissasirkus | Powered by Blogger

Design by Anders Noren | Blogger Theme by NewBloggerThemes.com